Opiskelijoiden tekemä kehitysyhteistyö kohtaa ajoittain kritiikkiä hankkeiden pienuuden ja vapaaehtoisten ammattitaidon puutteen vuoksi. Nyt, kun kehitysyhteistyöstä leikataan, onko opiskelijoiden kehy tullut tiensä päähän vai onko opiskelijalähtöisyydellä lisäarvoa annettavanaan kehitysyhteistyösektorille?
Teksti: Hanna Rekola
Kuva: Jaakko Karvonen
Keväällä 2015 eduskuntavaalien alla mediassa keskusteltiin vilkkaasti kehitysyhteistyön toimivuudesta ja kipupisteistä. Ovatko ruohonjuuritason ongelmiin puuttuvat pienet ja keskisuuret hankkeet tehokkaita, jos makrotason rakenteet estävät kehityksen leviämisen globaalissa etelässä? Varat, jotka siirtyvät kehitysavun muodossa kehitysmaihin virtaavat moninkertaisina pois epätasa-arvoisen markkinatalousjärjestelmän kautta ja korruption myötä todellisuudessa enemmänkin kasvattavat varallisuuseroja kuin lisäävät hyvinvointia.
Opiskelijoiden tekemän kehitysyhteistyön tehokkuus ja toimivuus nousevat myös silloin tällöin mukaan keskusteluun. Opiskelijoiden tekemää kehitysyhteistyötä on kritisoitu toisaalta ylioppilaskuntien hankkeiden pienuuden ja toisaalta vapaaehtoisten kokemuksen ja ammattitaidon puutteen vuoksi. Myös ylioppilaskuntien ja opiskelijajärjestöjen sisällä mielipiteet vaihtelevat eri ääripäiden välillä. Yksi perinteisistä sisäisistä kiistoista liittyykin siihen, onko ylioppilaskuntien tehtävä ottaa opiskelijoiden edunvalvontaa laajemmin kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin.
Ylioppilaskuntien kehitysyhteistyöhankkeiden konkreettisia tuloksia globaalissa etelässä ei voi kiistää. Tärkeämpi kysymys kuitenkin on, mikä on vapaaehtoisten opiskelijoiden hankkeisiin tuoma lisäarvo. HYYn vuonna 2015 päättynyt hanke Indonesiassa osoitti monin tavoin, kuinka molemmat osapuolet voivat vuosia kestävän yhteistyön aikana oppia toisiltaan. Hanke Indonesiassa ei aina edennyt ongelmattomasti, mutta kumppanijärjestössä on kiitelty opiskelijoiden kanssa tehdyn yhteistyön joustavuutta sekä kestävää luottamussuhdetta, joka ei aina suurempien järjestöjen kanssa byrokratian vuoksi ole mahdollista. Vuodesta 2009 jatkuneen yhteistyön aikana Payo-Payo kasvoi pienestä nuorten maanviljelijöiden ja opiskelijoiden järjestöstä merkittäväksi vakavaraiseksi toimijaksi Indonesiassa.
Myös HYYn uusi kumppanijärjestö Bangladeshissa on alunperin paikallisten opiskelijoiden perustama ja järjestön akateemisesti koulutettujen työntekijöiden yhteistyö yliopistojen kanssa on aktiivista. Hankesuunnittelumatkalla kevällä 2015 kävi selväksi, että järjestö toimii hyvin ammattimaisesti vankalla kokemuksella. Yhteistyökumppaniksi haluttiin kuitenkin tietoisesti valita HYYn kaltainen opiskelijajärjestö, koska akateemista yhteistyötä pidetään suuressa arvossa ja esimerkiksi graduntekijöiden myötä molemmat osapuolet voivat oppia uutta ja löytää erilaisia näkökulmia ongelmanratkaisuun.
On tärkeää tiedostaa myös opiskelijaliikkeen ja ylioppilaskuntien rooli kehityspolitiikan historiassa. HYYn kehitysyhteistyön historiaan opinnäytetyössään perehtynyt Johanna Järvelä kirjoitti vuonna 2008 Kimppu-lehdessä opiskelijoiden roolista kehitysyhteistyön historiassa ja muotoutumisessa. Opiskelijat olivat olleet näkyvästi toimimassa kehitysyhteistyön kentällä jo 50- ja 60-luvuilla, kun Suomen valtio vasta aloitteli kehityspolitiikkaansa. Opiskelijaliikkeen toiminta keskittyi alkuaikoina käytännön kehitysavun lisäksi ennen kaikkea poliittiseen vaikuttamistyöhön ja kannanotot olivat paikoin radikaalistikin Suomen ulkopoliittisen kannan vastaisia. Esimerkiksi Suomen Ylioppilaskuntien Liiton vuonna 1971 järjestämä seminaari afrikkalaisten vapautusliikkeitten puolesta synnytti Ulkoministeriössä tarpeen irtisanoutua julkisesti opiskelijoiden mielipiteistä.
Jo tuolloin opiskelijoiden ääni puhui globaalin tasa-arvon puolesta. Solidaarisuus, yhteistyö ja usko parempaan määrittivät poliittista liikehdintää kehityspolitiikan syntyaikoina. Nykyisin optimistisuus tuntuu olevan kiven alla ja voimattomuus sekä epätoivo kansalaisjärjestökentällä näkyvimpiä tunteita. Opiskelijoiden ja nuorten ajattelussa ja vaikuttamistyössä mielestäni yhdistyvät paitsi kriittisyys myös tuoreiden näkökulmien ja innovatiivisuuden vaatima nuoruuden hyväuskoisuus. Tämä synnyttää juuri sen kipinän, joka ylläpitää uskoa parempaan ja estää turtumisen globaalin epäoikeudenmukaisuuden äärellä. Tätä kipinää tarvitaan ja sitä pitää osaltaan hengissä ylioppilaskuntien tekemä globaalikasvatustyö ja kehitysyhteistyö.
Tänä vuonna eduskunnassa tehdyt mittavat leikkaukset kehitysyhteistyön määrärahoihin toteutettiin lyhytnäköisesti ja äkkinäisesti. Kuten HYY tämän vuoden heinäkuussa linjasi, leikkaukset välittävät viestiä, että kansalaisjärjestöjen toimintaa ja vapaaehtoistyötä ei nykyisessä hallituksessa arvosteta. Koulutukseen kohdistetut leikkaukset välittävät samaa karua viestiä. Kansalaisyhteiskuntaa tai sivistysvaltiota ei nähdä sellaisena voimavarana kuin kuuluisi.
Vaikka leikkaukset kehitysyhteistyön määrärahoihin olisi voitu tehdä harkitummin ja oikeudenmukaisemmin, pakottavat ne toisaalta kehitysyhteistyösektorin jatkamaan keskustelua kehitysyhteistyön hedelmällisyydestä ja punnitsemaan kriittisesti omaa toimintaansa. Tämä on ajankohtaista nyt myös ylioppilaskunnissa, kun mietitään, millainen rooli ylioppilaskunnilla voisi tulevaisuudessa kehitysyhteistyösektorilla olla. Nuoret ja opiskelijat kantavat vastuun päätöksistä, joita päättäjät tällä hetkellä tekevät. Nuorten ja opiskelijoiden ääni on tärkeä nyt, kun käymme keskustelua kehitysyhteistyön tulevaisuudesta. Kehityspolitiikan syntyaikoina tuo samainen ääni oli edelläkävijöiden ääni.
Johanna Järvelän (2008) pro gradu -tutkielmaan voit tutustua täällä.
Kimpun kymmenvuotis-juhlanumeron voit lukea täällä.
kimppu.com 