Saammeko esitellä: vuoden 2016 HYYn kehitysyhteistyövaliokunnan toimijat!
Amanda Pasanen, puheenjohtaja
Amanda opiskelee ympäristömuutosta ja -politiikkaa. Puheenjohtajan pestissä hän pyrkii innostamaan muita valiokuntalaisia kehitysyhteistyön pariin. Valiokunnassa toimiminen on yksi yritys oppia ymmärtämään maailman eri ihmisiä ja kulttuureja, sekä osittain lievittää maailman epäoikeudenmukaisuuksia. Vapaa-ajallaan Amanda nauttii retkeilystä ja matkustamisesta sekä ystävien kanssa jutustelusta kahvikupin äärellä.
Liisa Kolehmainen, varapuheenjohtaja
Liisa, ympäristömuutoksen ja -politiikan opiskelija, odottaa iloisella jännityksellä ensimmäistä valiokuntavuottaan. Varapuheenjohtajan paikalta pääsee seuraamaan koko palettia: miten valiokunta ylipäätään toimii ja minkälaisiin asioihin pääsemme vaikuttamaan. Liisalle hyvää tekevät jooga, kaiken maailman jumppapirkkoilu, ulkoilu, herkkukasvisruoat ja sunnuntaihesari.
Maria Tiusanen, sihteeri
Maria opiskelee pääaineenaan ympäristöekologiaa ja sivuaineinaan kehitysmaatutkimusta sekä maantietedettä. Sihteerin pestin myötä Maria toivoo saavansa paljon uusia kokemuksia ja oppivansa lisää kehitysyhteistyöprojekteista. Maria tulee iloiseksi laulamisesta, luonnossa liikkumisesta ja vanhoista puutaloista.
Marianna Tuokkola, tiedottaja
Marianna on loppusuoralla oleva viestinnän opiskelija, jonka erityisenä kiinnostuksenkohteena on kehitysviestintä ja siihen liittyvät valtasuhteet. Tiedottajan roolissaan hän haluaa päästä tekemään valiokunnan toimintaa näkyvämmäksi niin, että se tavoittaisi varsinkin yhä useamman Helsingin yliopistolaisen. Eniten eloa Mariannaan tuovat tärkeiden ihmisten kanssa jaetut hetket, tanssiminen sekä iltapäiväkahvi.
Oskari Ihalainen, varainhankinnan koordinaattori
Oskari, kehitysmaatutkimuksen opiskelija, on erityisen kiinnostunut Afrikkaan ja maailmantalouteen liittyvistä kysymyksistä. Oskari odottaa valiokuntavuodelta uusia kokemuksia ja luonnollisesti paljon rahaa valiokunnan kirstuun. Arjessaan hän nauttii monenlaisesta liikunnasta ja perheensä kanssa vietetystä ajasta.
Elina Saarilahti, varainhankintatiimiläinen
Elina, venäjän kääntämisen pääaine- ja espanjalaisen filologian sivuaineopiskelija, viimeistelee Ukrainan vallanvaihdon uutisointia käsittelevää graduaan ja on ensimmäisen vuoden valiokuntalainen. Erityisinä kiinnostuksenkohteina ovat Venäjä, globaalin vastuun kysymykset sekä eettinen kuluttaminen ja tuotanto. Elina on myös tanssia ja musikaaleja rakastava teatterifriikki, joka vapaa-ajallaan karkaa sirkukseen harrastamaan ilma-akrobatiaa.
Johanna Hakanen, tapahtumakoordinaattori
Johanna opiskelee pääaineenaan kehitysmaantiedettä ja sivuaineinaan geoinformatiikkaa sekä kehitysmaatutkimusta. Alkavalta valiokuntapestiltä Johanna odottaa hauskaa yhdessä tekemistä ja kehy-valiokunnan toimintaan syvällisempää tutustumista. Yliopiston ulkopuolella hän nauttii erityisesti urheilusta, hyvistä kirjoista sekä kaikenlaisen makean syömisestä.
Mia Salomäki, tapahtumakoordinaattori
Mia on hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen opiskelija, joka haaveilee kansainvälisestä urasta organisaatiojuridiikan parissa. Mia toivoo valiokunnan tapahtumakoordinaattorin tehtävien tuovan opintojen ohelle opettavaisia ja muistorikkaita hetkiä. Hän on onnellisimmillaan juostessaan Etelä-Helsingin rantoja pitkin ja osallistuessaan erilaisiin juoksutapahtumiin ympäri Suomea.
Marja Papunen, tapahtumatiimiläinen
Marja opiskelee maailmanpolitiikan tutkimusta ja kehitysmaatutkimusta. Hänen urahaaveenaan on työ, jossa voi edistää ihmisten ja ympäristön hyvinvointia sekä tasa-arvoa. Marja on teen suurkuluttaja, joka nauttii erityisesti klassisesta musiikista, hitaista aamuista, luonnosta ja matkustelusta. Toiminta kehy-valiokunnan tapahtumatiimissä on Marjasta mahtava tilaisuus päästä järkkäämään hyviä tapahtumia ja tutustua käytännön kehitysyhteistyöhön!
Maria Autio, tapahtumatiimiläinen
Maria opiskelee sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa, kehitysmaatutkimusta ja yhteiskuntapolitiikkaa. Hän odottaa tulevan vuoden projekteja ja tapahtumia, joiden kautta olisi mahdollisuus päästä toteuttamaan ajatuksiaan käytännössä ja tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin. Vapaa-ajallaan Maria nauttii liikkumisesta, kiinnostavista keskusteluista ystäviensä ja läheistensä kanssa sekä hyvästä kahvista.
Eveliina Ikonen, tapahtumatiimiläinen
Eve opiskelee maantiedettä ja sivuaineenaan kehitysmaatutkimusta. Iloinen tapahtumatiimiläinen odottaa tulevalta valiokuntavuodeltaan uusia tuttavuuksia sekä mielenkiintoisten tapahtumien järjestämistä valiokunnan toimintaan tutustumisen ohella. Vapaa-ajallaan Eve rentoutuu ystävien, elokuvien ja tanssimisen avulla sekä haaveilee matkustelemisesta.
Taija Valtonen, tapahtumatiimiläinen
Reetta Kontiainen, tapahtumatiimiläinen
Reetta on uskontotieteen fuksi, jota on aina kiinnostanut kehitysyhteistyö. Kun Reetta kuuli kehy-valiokunnasta, hän päätti heti lähteä mukaan toimintaan. Tapahtumatiimivuodelta hän odottaa mielenkiintoisia kokemuksia, uusia taitoja ja tietysti loistavia tapahtumia! Reetta nauttii rentoutumisesta hyvien kirjojen parissa ja hauskojen ihmisten seurassa.
Ella Lautaniemi, tapahtumatiimiläinen
Ella opiskelee sosiaalipsykologiaa ja kehitysmaatutkimusta. Tapahtumatiimiläisenä Ella toivoo pääsevänsä levittämään tietoa kehy-valiokunnan toiminnasta sekä kehitysyhteistyöstä muillekin yliopistolaisille. Ella nauttii ulkoilusta luonnossa ja haaveilee jatkuvasti matkustamisesta uusiin paikkoihin.
Eveliina Rantanen, tapahtumatiimiläinen
Eveliina on viidennen vuoden logopedian opiskelija, joka nähdään tänä vuonna hääräilemässä tapahtumatiimissä. Eveliina tutustuu mielellään uusiin ihmisiin ja kulttuureihin, ja rakastaa matkustelua, syvällisiä keskusteluja sekä kauniita kevätpäiviä.
Riikka Ilmonen, ekskursiovastaava
Riikka on ihmisoikeuksista, taloustieteestä ja eteläisestä pallonpuoliskosta kiinnostunut maailmanpolitiikan opiskelija. Riikan innosti mukaan valiokuntaan halu vaikuttaa valiokunnan näkyvyyden lisäämiseen, ja sen vuoksi hän aikoo järjestää monipuolisia ekskuja, joita pyrkii mainostamaan laajasti eri kanavissa. Riikka nauttii seikkailuista, hyvistä keskusteluista, improvisaatiosta ja kaikista neljästä vuodenajasta tasapuolisesti.
Heidi Kouvo, globaalikasvatusvastaava
Heidi on loppusuoralla oleva kehitysmaantieteen opiskelija. Globaalikasvatusvastaavana hän pääsee laajentamaan kehitysteemaista osaamistaan uuteen suuntaan ja vaikuttamaan itse myös pestin sisältöön. Siviilissä Heidi on kaikesta uudesta, kauniista ja kiehtovasta, erityisesti luonnosta, innostuva liikunta-addikti, sekä yllytyshullu seikkailijanainen, jota matkakärpänen on päässyt puraisemaan.
Marju Töyrylä, globaalikasvatusvastaava
Marju opiskelee yleistä kasvatustiedettä ja aikuiskasvatustiedettä. Globaalikasvatusvastaavilla on alustavasti suunnitelmissa edistää viritteillä ollutta globaalikasvatuksen opasta yhteistyössä muiden HYYn valiokuntien kanssa. Kehy-valiokuntaan Marjun innosti mukaan opiskelukaverin suositukset valiokuntatoiminnasta. Marjun harrastuksiin kuuluu liikunta, erityisesti lenkkeily juosten.
Marianne Mäkelin, kehy-viikon koordinaattori
Merilii Mykkänen, kehy-viikon tiimiläinen
Merilii on oikeustieteellisen tiedekunnan ensimmäisen vuoden opiskelija, jonka tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki: kaikki kiinnostaa aivan liikaa! Merilii odottaa tulevalta vuodelta uusien ihmisten tapaamista, mielenkiintoisia keskusteluja, kehy-valiokunnan toiminnan syvällisempää ymmärtämistä sekä suuria seikkailuja tapahtumia järjestäessä. Vapaa-aikaa on harvoin, mutta kun sitä on, se kuluu urheillessa ja ystävien kanssa hengaillessa.
Iris Lawson, Bangladeshin hankeryhmä
Säde Karhu, Bangladeshin hankeryhmä
Karoliina Eronen, Bangladeshin hankeryhmä
Karoliina on neljännen vuoden sosiologian opiskelija, ja sivuaineina häntä kiinnostavat etenkin sukupuolentutkimus ja kaupunkitutkimus. Halu oppia lisää kehitysyhteistyöstä ja maailmasta sai Karoliinan lähtemään mukaan valiokunnan toimintaan, ja tämän vuoden pesti Bangladesh-hankeryhmässä tuntuu hienolta tilaisuudelta nähdä ja kokea uutta. Aurinko, ihmiset, matkustelu ja pitkät aamiaiset tekevät Karoliinan onnelliseksi.
Tania Afrin, Bangladeshin hankeryhmä
Tania opiskelee kansainvälisessä maisteriohjelmassa ”Forest Sciences and Business”. Hän on itse kotoisin Bangladeshista, joten rooli Bangladeshin hankeryhmässä on hänelle mitä sopivin. Tania pitää kehy-valiokunnan työtä merkittävänä ja tärkeänä, ja siksi hän innostui itsekin lähtemään mukaan toimintaan. Tanialla on Helsingissä perhe, johon kuuluu oma pieni 3-vuotias poika.
Kalle Ikonen, Bangladeshin hankeryhmä
Kalle opiskelee metsäteollisuuden johtamista ja markkinointia Viikissä. Hän on työskennellyt kahden vuoden ajan etiopialaisessa metsätalouden kehitysapuhankkeessa ja haluaisi päästä nykyisessä HYYn pestissään hyödyntämään ja soveltamaan jo aikaisemmin oppimaansa uudessa ympäristössä, tällä kertaa siis Aasiassa. Kalle viettää vapaa-aikaansa monipuolisesti urheillen ja omaa metsää hoitaen.
Susanna Dakash, Sambian hankeryhmä
Susanna opiskelee etnisiä suhteita pääaineenaan sosiaalipsykologia. Valiokuntavuodelta Susanna odottaa innolla paneutumista Sambia-hankkeen käytännön työhön. Hänestä on tärkeää, miten kehy-valiokunnan toiminnan kautta voi pitää keskustelua yllä opiskelijoiden parissa globaalisti tärkeistä asioista. Vapaa-ajallaan Susanna viihtyy liikunnan ja hyvien draamasarjojen parissa.
Suvi Aaltonen, Sambian hankeryhmä
Kamomilla Ilmonen, Sambian hankeryhmä
Kaisa Rahko, Sambian hankeryhmä
Teologiaa opiskelevaa Kaisaa kiinnostavat kehitysyhteistyön kestävyys- ja eettisyyskysymykset sekä heikommassa asemassa olevien oikeudet. Tämä Sambian hankeryhmäläinen toivoo saavansa kokemusta kehitysyhteistyön käytännöistä sekä tutustuvansa muihin mielenkiintoisiin juttuihin yhdessä uusien ihmisten kanssa. Vapaa-ajalla Kaisasta on mukavaa lukea ja liikkua luonnossa.
Kaarina Suominen, Sambian hankeryhmä