Kenen vastuu – ja kenellä on valta: Ilmastonmuutos

Tässä juttusarjassa pohditaan oikeudenmukaisuuden, vastuun ja vallan kysymyksiä eri asiantuntijoiden näkemysten kautta. Toisena käsittelyssä on ilmastonmuutos.

Teksti: Susanna Dakash
Kuvat: Heidi Kouvo

Globaalien ongelmien ratkaisemisessa olisi syyllisten etsimisen sijaan hyvä tarkastella, mikä on oikeudenmukaista, ja kenellä on valta muuttaa asioita. Jokainen teko kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa on askel parempaan – pitipä itseään vastuullisena maailmantilasta tai ei.

Maailmanlaajuisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla ei usein ole mahdollisuutta vaikuttaa tai valita. Kun mietimme ratkaisuja globaaleihin ongelmiin, ei muita tai itseä syyllistävän sormen heristely kuitenkaan välttämättä vie eteenpäin. Sen sijaan voimme keskittyä kokonaan toiseen ulottuvuuteen: siihen, kuka pystyy muuttamaan tilannetta. Nykymaailman haasteita tarkasteltaessa olisikin mielekkäämpää siis kääntää kysymys toisinpäin: kenellä on valta?

24393367799_32def50052_o
Kiinan teollisuus pyörii länsimaisten kuluttajien tarpeiden ohjaamana. Näkymä on Pohjois-Kiinan Datongista, joka on kasvanut saastuttavan hiilikaivostoiminnan ympärille.

Oikeudenmukaisuus ilmaston näkökulmasta

Viime vuoden lopulla solmittua Pariisin ilmastosopimusta1 pidettiin läpimurtona: maailman valtiot sitoutuivat rajoittamaan ilmaston lämpenemisen alle kahden asteen ja suuntaamaan kohti hiilivapaata tulevaisuutta. Rikkaat maat myös sitoutuivat jatkamaan ilmastorahoitusta kehitysmaiden ilmastotoimiin.

Ilmastosopimus ei kuitenkaan jää ilman kritiikkiä: ensinnäkin maiden tällä hetkellä itse ilmoittamat päästövähennykset eivät riitä lämpötilatavoitteiden saavuttamiseen. Toisekseen sopimus on suurpiirteinen sen suhteen, mitä kaikkea voidaan laskea ilmastorahoitukseksi. Lisäksi sopimuksen suoma turvaverkko ilmastonmuutoksen haitoista kärsiville jäi heikoksi: kuumuusaaltojen, tulvien ja hurrikaanien jaloista pakenevien ilmastopakolaisten käsittelemiseen ollaan kehittämässä vasta suosituksia, kun tarve on selvästi vahvemmille toimille.

Filosofi ja yhteiskuntapolitiikan dosentti Teppo Eskelinen2 soveltaa Thomas Poggen3 ajatuksia vahingonteosta ja oikeudenmukaisuudesta ilmastokontekstiin. Maapallon väestö voidaan Eskelisen mukaan jakaa kolmeen osaan, joista jokaiseen kuuluu runsaat 2 miljardia ihmistä. Nämä ovat ensinnäkin globaalisti hyväosaiset, toiseksi kamppailevat mutta pärjäävät, ja kolmanneksi köyhyydessä elävät ja haavoittuvat.

Globaalisti hyväosaiset aiheuttavat pääosan ilmastonmuutosta kiihdyttävistä päästöistä elämäntapansa sivutuotteena. Vastaavasti köyhyydessä elävät kärsivät ilmastonmuutoksesta selvästi eniten. Ilmastonmuutos näin vahvistaa olemassa olevia globaaleja epäsymmetrisiä rakenteita.

Toisaalta vaikka hyväosaisten ja haavoittuvien väestönosien jako onkin varsin yksiselitteinen, se ei noudata kansallisvaltioiden rajoja, sanoo Eskelinen: globaalisti hyväosaisten joukko muodostaa pikemmin verkoston, jonka edustajia on kaikissa köyhimmissäkin maissa. Vaurasta elämää eläviä ei ilmastonmuutos uhkaa samassa mittakaavassa kuin köyhiä, koska he eivät ole samalla tavalla luonnonilmiöiden armoilla tai niistä riippuvaisia.

24761013495_d7a9849fcc_o
Himalayan huippujen lumet sulavat ilmastonmuutoksen vuoksi.

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on moraalinen velvoite

Eskelisen mukaan ilmastonmuutos on vastuun ja haittojen näkökulmasta epäoikeudenmukainen prosessi. Prosessissa on selvät aiheuttajat ja kärsijät – tosin Eskelinen muistuttaa, että jossain määrin kaikki osallistuvat sen tuottamiseen ja kärsivät siitä. Eskelinen kuitenkin väittää, että vähempiosaisten joukko kärsii siitä voittouolisesti. Filosofisesti katsottuna vahingoittamisesta seuraa velvollisuus lopettaa vahingoittaminen – se on moraalisesti velvoittavampaa kuin auttamisen velvollisuus.

Keskeinen kysymys, korostaa Eskelinen, on seuraava: ketkä ovat osapuolina, kun puhutaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja sen torjunnan taakkojen jakautumisesta? Mahdollisia toimijoita mainitaan tyypillisesti neljänlaisia: valtiot, yksilöt, yritykset, ja ihmiskunta kokonaisuudessaan. Kun puhutaan ilmastonmuutoksesta, kellä on oikeus tuottaa päästöjä ja kellä velvollisuus vähentää niitä?

Kuten Eskelinen selittää, on ongelmallista vedota vain yksilöihin, koska yksilöiden ilmastopäästöt riippuvat yhteiskunnallisista ratkaisuista. Hän näkee pikemminkin valtiot poliittisina ydintoimijoina, joiden tehtävänä olisi taata ilmastopäästöjen pysyminen tietyissä rajoissa. Valtiot myös käyvät ilmastoneuvotteluja, eli ovat kansainvälisissä politiikassa keskeisiä (tai lähestulkoon ainoita) tunnustettuja osapuolia.

Toisaalta vastuun hahmottamista vaikeuttaa nykytalouden globaali luonne, Eskelinen muistuttaa. Esimerkiksi Kiina tuottaa valtavasti kasvihuonekaasupäästöjä, mutta suurimmalta osin vientituotteiden valmistuksen sivutuotteena. Olisi kummallista ajatella, että näiden vähentäminen olisi yksinomaan Kiinan kansallinen vastuu, eikä tuotteita tosiasiassa kuluttavilla eurooppalaisilla ja yhdysvaltalaisilla olisi mitään tekemistä näiden päästöjen kanssa.

Myös yritysten vastuuta on perätty ilmastonmuutoksen torjumisessa. Suurimmat yritykset ovatkin globaaleja toimijoita, joilla on valtaa siinä missä pienillä valtioilla. Jos puolestaan ajattelemme, että ”meillä kaikilla” on vastuu ilmastonmuutoksen torjunnasta, silloin langetamme vastuuta myös ihmisille, jotka ovat hyvinkin osattomia ilmastonmuutoksen tuottamisesta. Tätä ei Eskelinen välttämättä pidä moraalisesti oikeana lopputuloksena.

Samoin kuin Pogge maailmanlaajuisen köyhyyden suhteen, Eskelinen korostaa valtioiden ja myös länsimaiden valtaa muuttaa asioita. Toisaalta yksilö pystyy valinnoillaan vaikuttamaan ruohonjuuritasolla. Tässäkin törmäämme muna vai kana –dilemmaan. Onko valta demokraattisilla hallituksilla vai sitä äänestäneellä kansalla?

Lue myös:

Kenen vastuu – ja kenellä on valta: Äärimmäinen köyhyys

 Aiheesta lisää:

1 Suomen YK-liitto: Pariisin ilmastosopimus: Järjestöt vaativat uuden lämpötilatavoitteen mukaisia toimia (viitattu 7.1.2015).

2 Eskelinen, T. (2013).Oikeudenmukaisuus ja vahingonteko ilmastokontekstissa. Teoksessa Teea Kortetmäki, Arto Laitinen & Mikko Yrjönsuuri (toim.), Ajatuksia ilmastoetiikasta (84–102). Jyväskylä: SoPfi (e‐kirja).

3 Pogge, T. W. (2008). World Poverty and Human Rights. Cosmopolitan Responsibilities and Reforms (2. painos). Cambridge: Polity Press. (Alkuperäinen teos julkaistu 2002.)

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s