YK:n kestävän kehityksen tavoitteilla ei kehitetä vain köyhiä maita, vaan koko maailmaa. Se on tärkeää – onhan meillä toistaiseksi vain yksi planeetta.
Teksti: Roosa Kontiokari
Arkiajattelussa kehitysyhteistyö mieltyy usein rikkaiden valtioiden lähes pyyteettömäksi avunannoksi köyhille kehitysmaille. Tämän hierarkkiselta kalskahtavan ajattelutavan synty voidaan jäljittää toisen maailmansodan jälkimaininkeihin: sotien riuduttama maailma haluttiin rakentaa uudelleen, jolloin idea kehitysyhteistyöstä alkoi muotoutua Yhdistyneiden kansakuntien ja Bretton Woods -instituutioiden näkemysten pohjalta.
Arkiajattelun mukaiset näkemykset kehitysyhteistyöstä ovat yksinkertaistavia, joskaan eivät täysin vääriä. Yksisuuntaisen avunannon periaatteet paistoivat läpi vielä YK:n viidentoista vuoden takaisissa vuosituhattavoitteissa: tavoitteiden kahdeksasta pääkohdasta seitsemän keskittyi ennen kaikkea köyhien maiden sosiaalisten, taloudellisten ja ekologisten ongelmien ratkaisemiseen. Ainoastaan kahdeksas pääkohta, tavoite globaalin kumppanuuden luomisesta kehitykselle, osoitti selkeitä kehityksellisiä velvoitteita myös rikkaammille valtioille.
Kehityksen kohteena on globaalin etelän sijaan koko maailma. Ja juuri siinä uuden agendan hienous piileekin.
Vuosituhattavoitteiden avulla toki saavutettiin huomattavaa kehitystä – tästä usein mainittavana esimerkkinä vaikkapa äärimmäisen köyhyyden puolittuminen – mutta monesta näkökulmasta tarkasteltuna kehityksen määrittely ja tavoittelu tapahtui rikkaiden valtioiden aiempien saavutusten ehdoilla.
Kehitysyhteistyössä pitäisi kuitenkin olla kyse myös jostain muusta kuin pohjoisesta etelään virtaavista raha- ja ideahanoista. Tähän ongelmakohtaan onkin onneksi puututtu.
Vuosituhattavoitteet korvattiin vuosi sitten kestävän kehityksen tavoitteilla, niin kutsutulla Agenda 2030:lla. Uuden agendan myötä kehitysyhteistyön keskiöön on nostettu se, mistä sanan varsinaisen merkityksen mukaisesti siinä pitäisikin olla kyse: yhdessä toimiminen.
Uusi agenda on jaoteltu 17 päätavoitteeseen, jotka pyritään saavuttamaan vuoteen 2030 mennessä. Kunnianhimoisiin tavoitteisiin lukeutuvat muun muassa ilmastonmuutoksen hillitseminen, eriarvoisuuden vähentäminen ja köyhyyden poistaminen maailmasta kokonaan.
Ainoastaan varmaa on epäonnistuminen, jos emme ymmärrä, että kyseessä on koko maailman yhteinen agenda, jonka toteuttamisesta olemme vastuussa me kaikki, yhdessä.
Globalisoituneessa maailmassa ongelmatkin ovat globaaleja. Merten saastumisesta, luonnon monimuotoisuuden hälyttävän nopeasta vähentymisestä ja niskaan hengittävästä ilmastonmuutoksesta ovat vastuussa kaikki maailman valtiot. Maailman talouksien monimutkaisia kiemuroita on yhä vaikeampaa erottaa toisistaan. Harvempi uskaltaa enää väittää, että köyhyys, yhteiskuntarauhan järkkyminen tai eriarvoisuus olisivat haasteita, jotka voidaan yksiselitteisesti tarhata koskemaan ainoastaan kehittyviä maita.
Tavoitteiden saavuttamiseksi suunnitellut toimenpiteet eivät enää koske pelkästään kehitysmaita, vaan se asettaa kaikki valtiot vastuuseen globaalista kehityksestä aivan uudella tavalla. Kehityksen kohteena on globaalin etelän sijaan koko maailma. Ja juuri siinä uuden agendan hienous piileekin.
Agenda 2030 on kunnianhimoinen, kunnianhimoisempi kuin edeltäjänsä, ja matkalla uuden agendan ideaaleihin vaanii useita kompastuskiviä. Tavoitteiden saavuttamisesta on vaikeaa sanoa tässä vaiheessa mitään varmaa. Ainoastaan varmaa on epäonnistuminen, jos emme ymmärrä, että kyseessä on koko maailman yhteinen agenda, jonka toteuttamisesta olemme vastuussa me kaikki, yhdessä. Kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen vaatii kaikkia lyömään viisaat – tai vähän tyhmemmätkin – päänsä yhteen.
Agenda 2030:een pureudutaan tarkemmin Helsingin yliopistolla 10.-16. lokakuuta järjestettävällä kehitysyhteistyöviikolla. Maailma 2030? -nimellä kulkevan teemaviikon tilaisuuksissa opiskelijoita haastetaan pohtimaan kestävän kehityksen tavoitteita sekä jokaisen henkilökohtaista agendaa tavoitteiden saavuttamisen edistämiseksi.
kimppu.com 