Kehitysyhteistyön tulevaisuus ja suunnannäyttäjät

Viime vuosina mittavat leikkaukset ovat vaikuttaneet kehitysyhteistyön edellytyksiin Suomessa ja toisaalta YK:n uudet kestävän kehityksen tavoitteet laajentavat kehityksen käsitettä ja asettavat uudenlaisia normeja kansainväliselle yhteistyölle. Millaisena kansalaisyhteiskunta, yksityinen sektori ja toisaalta päättäjät näkevät kehitysyhteistyön tulevaisuuden, haasteet sekä kehityksen paikat?

Teksti: Hanna Rekola
Kuvat: HYYn kehitysyhteistyövaliokunta (kansikuva), Marianne Mäkelin (kuva paneelista)

HYY:n kehitysyhteistyöviikon paneelissa 11.10.2016 kehitysyhteistyön tulevaisuudesta keskustelivat kehityspoliittinen neuvonantaja ja vesi- ja sanitaatioalan asiantuntija Paul Silfverberg ulkoasiainministeriöstä, kansalaisyhteiskunnan ja edunvalvonnan asiantuntija Auli Starck Kepa ry:stä sekä Finnfundin varatoimitusjohtaja Helena Arlander.

Panelistit edustivat kehitysyhteistyön eri sektoreita. Kepa ry on suomalaisten kehitysyhteityötä tekevien kansalaisjärjestöjen kansalaisyhteiskuntaa edustava kattojärjestö. Toisessa ääripäässä Finnfund on valtio-omisteinen yksityisen sektorin kehitysrahoitusyhtiö, jonka tavoitteena on kehitysmaiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistäminen. Finnfund edustaa sitä tahoa, joka hyötyy nykyisen hallituksen tekemistä muutoksista kehitysyhteistyörahoitukseen.

Onko yksityisen sektorin kehityspolitiikan valloitus tullut jäädäksen?

Paneelissa muisteltiin nykyisten leikkausten lisäksi aikaisempien hallitusten kehityspoliittista linjaa. Kansalaisjärjestömyönteisyys on ollut läsnä politiikassa pitkään ja Starck muisteli, että esimerkiksi Hautalan kaudella 2011–2013 suhteet kansalaisjärjestöjen ja ministeriön välillä olivat läheiset ja mutkattomat. Toisaalta Väyrysen kaudella 2007–2011 kehitysyhteistyön määrärahojen muisteltiin olleen samaa tasoa, kuin ne ovat nyt leikkausten jälkeen. Tuoreena panelistien mielessä olivat myös suomalaisuuden tarjoaman lisäarvon ja viennin korostaminen kehitysyhteistyössä.

Silfverberg totesi, että selkeänä erona aikaisempien hallitusten politiikkaan voidaan nähdä nyt yksityisen sektorin priorisointi ja asettaminen erityisasemaan. Silfverbergin mukaan käytännön kehitysyhteistyössä ja rahoituksen suuntaamisessa vaikuttaa paljon myös se, millaisia pitkäaikaisia rahoitussitoumuksia hallituksella on. Usein sitoumukset kantavat yli ministerikausien. Kun rahoitusta halutaan leikata, leikkaukset on tehtävä sieltä, missä sitoumuksia ei ole tai ne ovat olleet niin löyhiä, että päätöksiä on voitu pyörtää. Juuri tässä asemassa ovat pienet ja keskisuuret kansalaisjärjestöt.

Yksityisen sektorin roolia sen sijaan kasvatetaan kehitysyhteistyössä ja panelistien mukaan tämä tuntuu olevan suunta myös globaalilla tasolla. Silfverberg on perehtynyt viime aikoina erityisesti muiden Pohjoismaiden kehityspolitiikan trendeihin ja toteaa, että esimerkiksi Hollannissa ja Tanskassa yksityinen sektori nähdään aktiivisena kehityspartnerina ja sen merkitystä kehityspolitiikassa halutaan vahvistaa. Myös Arlander toteaa, että Finnfundin sisarorganisaatiot Euroopassa ovat jo kauan ennen Suomea alkaneet vastaanottaa suurempaa rahoitusosuutta valtiolta.

Onko yksityisen sektorin kehityspolitiikan valloitus sitten tullut jäädäksen? Voidaanko järjestöjen tuen odottaa palaavan ennalleen? Panelistit näkevät kehitysrahoituksen voimakkaasti riippuvaisena taloudellisen tilanteen kehityksestä, vaikka leikkaukset kehitysyhteistyöstä ovatkin myös nykyisen hallituksen arvovalinta. Silfverberg kuitenkin arvioi, että pienten ja keskisuurten järjestöjen kannattaisi muuttuvassa tilanteessa miettiä vaihtoehtoja perinteiselle hanketyölle.

paneeli-2-marianne-makelin — HYYn kehitysyhteistyöviikolla keskusteltiin kehitysyhteistyön tulevaisuudesta.

Kohti yksityisen sektorin ja kansaisyhteiskunnan välistä yhteistyötä

Silfverberg näki suomalaiset kansalaisjärjestöt erityisesti tavallisen suomalaisen ihmisen kontaktipintana kehittyvään maailmaan. Hänen mielestään järjestöt voisivat entistä enemmän keskittyä kotimaan globaalikasvatustyöhön ja toisaalta kehittyvien maiden kansalaisyhteiskunnan voimauttamiseen ja demokratian edellytysten lisäämiseen. Muissakin Euroopan maissa järjestöjen hankkeita halutaan suunnata entistä enemmän politiikkatyöhön ja vähemmän palveluiden tuottamiseen.

Starck oli Silfverbergin kanssa samaa mieltä demokratiatyön tärkeydestä. Monet järjestöt toimivat maissa, joissa julkinen sektori on hauras ja peruspalvelut riittämättömät. Tämän vuoksi monet järjestöt päätyvät tarjoamaan kohdemaissa niiltä puuttuvia peruspalveluita, kuten terveydenhuollon palveluita ja koulutusta. Tärkein kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön tehtävä olisi kuitenkin voimauttaa paikallista kansalaisyhteiskuntaa ja tähän Starckin mielestä järjestötyöllä on parhaat edellytykset.

Myös Arlander näki toimivan demokratian ja yhteiskuntarauhan tärkeinä kehityksen mahdollistajina ja toisaalta näiden edellytyksinä matalan työttömyyden ja verotulot. Hänen mukaansa yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan tavoitteet ovat samat, eikä hän näe eri sektorien toimintaa kilpailevana. Arlander mainitsi myös esimerkkejä Finnfundin sijoituskohteista, joissa kansalaisjärjestöt ja yksityinen sektori ovat tehneet onnistuneesti yhteistyötä.

Eri sektorien sisäisen ja niiden välisen yhteistyön merkitys korostuukin paitsi kestävän kehityksen tavoitteissa myös panelistien puheenvuoroissa. Erityisesti Suomessa eri sektoreiden yhteistyötä haittaavat usein byrokratian muodostamat haasteet. Silfverbergin mukaan rahoitusta voisi käyttää kannustimena eri sektorien välisen yhteistyön lisäämiselle. Starck muistutti, että useiden eri tahojen välinen yhteistyö vaatii aina enemmän suunnittelua ja valmistelua, minkä vuoksi järjestöt usein toimivat itsenäisesti. Kepa pyrkii kuitenkin tukemaan järjestöyhteistyötä ja myös yritysyhteistyö on tällä hetkellä järjestökentällä kaikkien huulilla.

Kehitysyhteistyön tulevaisuudessa on havaittavissa haasteita ja riskejä

Paneelissa kuitenkin myös kritisoitiin yksityisen sektorin kehitysyhteistyön riskejä. Starck näki riskinä, että kehityspoliittisessa keskustelussa korostuvat tällä hetkellä voimakkaasti suomalaisen viennin edistäminen ja Suomen etu. Myös yleisössä pohdittiin, ovatko ihmisoikeudet, demokratian toteutuminen ja kohdemaan kehitys todella yritysten tavoitteina. Osakeyhtiölain mukaan yritysen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille.

Sekä yleisö että Starck olivat myös huolissaan siitä, että yksityisen sektorin toiminnassa avoimuus ja läpinäkyvyys eivät aina toteudu. Yrityssalaisuus on estänyt Finnfundia raportoimasta sijoitusten kohteista ja saavutetuista tuloksista ja organisaatiota onkin kritisoitu paljon avoimuuden puutteesta. Arlander myönsi, että julkisuuspolitiikan muutokset ovat tällä hetkellä Finnfundin prioriteettina.

Kehitysyhteistyön tulevaisuudessa panelistit näkivät suuria haasteita ja riskejä. Arlander totesi, että yhteiskuntarauha on tärkein kehityksen edellytys ja sillä saralla ollaan hänen mielestään tultu takapakkia. Myös Silfverberg oli huolissaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksista kehittyviin maihin. Tulevaisuudessa pakolaisten määrä tulee kasvamaan ilmastopakolaisten myötä, mikä asettaa uusia haasteita kehitysyhteistyölle sekä kehittyvissä maissa että länsimaissa.

Panelistit näkivät kehitysyhteistyön perimmäisenä tavoitteena tehdä itsensä tarpeettomaksi. He kuitenkin kokivat, että tiivistä kansainvälistä yhteistyötä tullaan tarvitsemaan aina, ennen kaikkea vastuullisen kuluttamisen ja johdonmukaisen politiikan mahdollistamiseksi. Molemminpuolinen jatkuva oppiminen ja kunnioitus sekä kansaisyhteiskunnan ja yksityisen sektorin tasavertainen yhteistyö olivat panelistien puheenvuoroissa avainasemassa kehitysyhteistyön tulevaisuuden muotoutumisessa.

Lue lisää: