Teksti ja kuvat: Heidi Kouvo
Kuvitellaanpa, että suomenkielinen lapsi aloittaa koulun. Hän ei äidinkielensä vuoksi kuitenkaan ymmärrä opetuksesta yhtikäs mitään ja pystyy juttelemaan vain muutaman kaverin kanssa. Oppiminen on hidasta ja takkuavaa. Kouluvuodet ja resurssit valuvat hukkaan, eikä tulevaisuus näytä ruusuiselta.
Koulun opetuskieli on heprea. Suomen kieli on katoamassa sukupuuttoon ja suomenkieliset vain yksi vähenevä kieliryhmä kansainvälistyneessä monikielisessä Suomessa.
Tilanne on Suomessa kaukaa haettu ja väritetty, mutta tällaisen edessä ovat lukuisat kielelliset vähemmistöryhmät omissa kotimaissaan ympäri maailman. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCOn mukaan maailmassa on arviolta 3000 uhanalaista kieltä, eikä monilla näiden kielten puhujista ole pääsyä koulutukseen omalla äidinkielellä.
UNESCO pyrkii osana uusia Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoitteita edistämään monikielistä koulutusta. Tämä tarkoittaa vähintään kolmen kielen – äidinkielen, kansallisen sekä jonkin vieraan kielen – integroimista opetukseen.
Koulutuksen kestävää tulevaisuutta liputtaakseen UNESCO on julistanut kansainvälisen äidinkielen päivän (International Mother Language Day), jota on juhlistettu helmikuun 21. päivä vuodesta 2000 lähtien. Helsingissäkin järjestettiin ensi kertaa tapahtuma aiheen tiimoilta. Sen takana oli bangladeshilainen opiskelijajärjestö BAFFU.
Kimpun toimitus osallistui BAFFUn tilaisuuteen talvisella Senaatintorilla ja sai selville mielenkiintoisia faktoja äidinkielen päivän juurista. Paikalle juhlistuksen kulkua seuraamaan oli saapunut viitisenkymmentä ihmistä, joista pieni kourallinen oli muita kuin bangladeshilaisia.
Oman äidinkielen, bengalin, merkitys on bangladeshilaisille käsikosketeltavan tärkeä, ja siihen on muukin kuin lingvistinen syy. BAFFUn puheenjohtaja Mr. Sharif Iqbal taustoitti puheessaan kansainvälisen äidinkielen päivän syntyä, johon bengalinkielisillä onkin iso ja murheellinen osuus.
1940- ja 50-lukujen taitteessa Bangladeshin ollessa yhä osa Pakistania syntyi Bangladeshin alueella voimakas liike bengalin kielen virallistamisen puolesta ainoan viralliseksi tunnustetun urdun rinnalle. Jännite kulminoitui vuoden 1952 protestiin, jossa usea opiskelija menetti henkensä poliisin luoteihin äidinkielensä puolesta. UNESCOn äidinkielen päivä onkin tribuutti näille tapahtumille.
–Kieltä, jonka opit omalta äidiltäsi ei voi korvata mikään muu kieli koko elinaikanasi. Se on veressäsi ja lihassasi. Alat hahmottaa puheen merkitystä jo äidin vatsassa, tuumasi Iqbal, kun haastattelin häntä äidinkielen omakohtaisesta merkityksestä. –Sen kautta pystyt ilmaisemaan joka ikisen tunteesi ja mielipiteesi, lisäsi järjestön pääsihteeri Tania Afrin yhtyen näkemykseen.
Baffulaiset eivät kuitenkaan omi päivää itselleen ja bengalin kielelle, vaan tapahtumaan oli kaikille avoin kutsu. Afrinin mukaan tilaisuus haluttiin järjestää sen kansainvälisen luonteen vuoksi ja kaikkien monikielisten kunniaksi.
Lopuksi kysyin haastateltaviltani kehyhengessä heidän mielipiteitään siitä, mitä omankielisen koulutuksen oikeuden ja toteutumisen eteen olisi tehtävissä globaalisti. –Koulutuksen edistämisessä tärkeää on äidinkielen sisällyttäminen myös korkeamman asteen opetukseen. Äidinkielellä viesti menee suoraan aivoihin ja oppiminen on tehokkaampaa, summasi Iqbal.
Siinä missä monikielisyys on enenevässä määrin suuri yhteiskunnallinen etu, emme saa samaan aikaan unohtaa äidinkieltä syvällisenä viestin välittäjänä. Olkaamme siis iloisia kielten moninaisesta kirjosta ja vaalikaamme niitä kaikkia.
kimppu.com 