Vuosi 2016 oli kehitysyhteistyölle vaikea. Määrärahojen leikkaamisen lisäksi koko kehitysyhteistyön rooli ja tarpeellisuus maailmassa asetettiin kyseenalaisiksi niin politiikassa, mediassa kuin kahvipöytäkeskusteluissakin. Kriittisimmät äänet kysyivät, onko Suomella ja suomalaisilla ylipäätään velvollisuutta kantaa vastuuta muun maailman kehityksestä.
Mullistusten myötä lähes kaikki ulkoministeriön rahoittamat kehitystyötä tekevät järjestöt joutuivat miettimään toimintaansa ja sen painopisteitä perinpohjaisesti uudelleen. Alan luonteeseen onneksi kuuluu sisäänrakennettuna periksiantamaton sinnikkyys ja positiivisuus hyvien asioiden puolesta. Säästöjen hopeareunus onkin se, että leikkaukset ovat saaneet järjestöt reflektoimaan omaa toimintaansa.
Rahoitusmuutosten aiheuttama paine sysää vastuuta kehitysyhteistyöstä entistä enemmän myös yrityksille. Mielenkiintoista onkin nähdä millaiseksi järjestöjen ja yritysten yhteistyö muodostuu – vai saadaanko erilaisista intresseistä kumpuavaa yhteistyötä edes toimimaan.
Muutokset ravistelevat myös HYYn kehitysyhteistyövaliokuntaa. Pienenä toimijana valiokunta joutuu nyt miettimään keinoja, joiden avulla hankkeiden toteuttamisen jatkaminen on mahdollista. Erilaiset yhteistyömahdollisuudet ja oma varainhankinta ovat yhtäkkiä nousseet toiminnassamme isoon rooliin.
Tänä keväänä Kimpussa tullaan jatkamaan näiden samojen kysymysten pohtimista. Lisäksi Kimppu haluaa kannustaa myös ajattelemaan koko kehityksen käsitettä laajemmin – kuka kehittää mitäkin, miten suomi voi edistää kehitystä, mitä kehitettävää suomessa on.
Niin valiokunnalle kuin Kimpun toimitukselle on valittu tälle vuodelle uudet toimijat. Virtaa ja ideoita täynnä oleva tiimi on aloittanut työskentelynsä vuodenvaihteessa ja esittely valiokunnan vaikuttajista on nähtävillä blogisivullamme. Kimpun takana on tällä kaudella päätoimittajaparivaljakko, joka myllerryksistä huolimatta aikoo pitää lujasti kiinni kestävän kehityksen perusperiaatteista ja tuoda Kimppuun innostavaa sisältöä.
Tervetuloa kehityskysymysten ja globaalien lukukokemusten pariin!
Päätoimittajat
Heidi ja Roosa