Teksti ja kuvat: Kimpun entinen päätoimittaja
Ensimmäisellä luennolla luennoitsija seisotti opiskelijoita luokan takana, sillä nämä eivät syystä tai toisesta halunneet vastata hänen kysymykseensä. Minä ja toinen vaihto-opiskelija ihmettelimme järkyttyneinä: ”Mitä täällä oikein tapahtuu?”
Kyseisellä luennoitsijalla oli erittäin värikäs tapa käyttää valtaa luokassa. Rangaistuksia sateli niin koko luokalle kuin yksittäisille opiskelijoillekin, eikä opiskelijoiden nöyryyttämiseltä säästytty. Eräällä luennolla käytimme suurimman osan ajasta siihen, että mietimme koko luokan voimin, millaisen rangaistuksen keksisimme opiskelijalle, joka ei ollut lukenut läksyksi tullutta artikkelia.
Onneksi muiden luennoitsijoiden opetustyyli ei ole ollut ihan samaa luokkaa. Monet heistä olivat todella mukavia. Kurssien loputtua meitä kuitenkin pyydettiin palautelomakkeessa laittamaan raksi ruutuun, jos luennoitsija on kohdellut meitä inhimillisesti. Tämä osoittaa, ettei kyse ole vain yhden luennoitsijan ongelmasta.
Kyseinen luennoitsija oli myös puoluepoliittisesti aktiivinen. Sen vuoksi hän oli mielenkiintoinen puhuja, mutta miinuspuolena hänellä oli opettajanakin vahvat mielipiteet, minkä vuoksi luokassa käydyt keskustelut käytiin usein yhdestä näkökulmasta käsin.
Hän oli jo kahdella eri luennolla sanonut, että tällä hetkellä Euroopan suurin ongelma on pakolaiskriisi: ”Eurooppalaisia pelottaa sinne valuvat uudet kulttuurit, ruoka, musiikki ja miehet, jotka vievät heidän naisensa.” Toisella kerralla minun oli pakko nostaa käteni ylös: ”Tuo on äärioikeiston käyttämä argumentti. Muut argumentit liittyvät käytännön haasteisiin: syntyviin kustannuksiin ja kysymyksiin, minne pakolaiset majoitetaan ja miten heidän sopeutuksestaan pidetään huolta.” Luennoitsija piti kommenttiani tyhjänpäiväisenä ja nauroi minulle päin naamaa.
Vaikka muiden luennoitsijoiden opetustyyli ei ole yhtä värikästä kuin edellä kuvaamani opettajan, on UNAM:issa kuri tiukempaa ja opiskelu koulumaisempaa. Ja sille on toisaalta tarvettakin. Opiskelijoiden keskuudesta löytyy todella kunnianhimoisia opiskelijoita, mutta suurelta osalta opiskelijoista puuttuu motivaatiota ja taitoa suorittaa kursseja kunnialla.
Ryhmätöitä tehdessä vaihto-opiskelijat ovat huomanneet, että opiskelijoilta puuttuu monia yliopistossa tarvittavia käytännön taitoja. Kykyä etsiä lähteitä, ymmärtää lukemaansa, soveltaa tietoa, käyttää lähdeviitteitä ja kirjoittaa akateemista tekstiä. Plagiointi on tavallista. Jokaisella kurssilla luennoitsija torui opiskelijoita plagioinnista. Muutamaan kertaan opettaja ihmetteli, miksi opiskelijat eivät edes poista hyperlinkkejä teksteistään. Tällaisten erojen huomaaminen vaihto-opiskelijoiden ja paikallisten opiskelijoiden välillä on surullista, koska kyse on varmastikin vain siitä, ettei yliopistossa tarvittavia taitoja opeteta riittävästi koulussa.
Näistä opiskeluun liittyvistä haasteista on tehty useampia tutkimuksia. Joissain tutkimuksissa ongelman nähdään olevan se, että yliopistot Afrikassa ovat länsimaalaisia instituutioita, joissa noudatetaan länsimaalaisia normeja. Näissä tutkimuksissa on todettu, että erityisesti maaseudulta kotoisin olevilla opiskelijoilla on haasteita menestyä opinnoissaan. Yksi syy tähän on se, että heidän englannin kielen taitonsa on huomattavasti heikompi kuin kaupungista kotoisin olevilla opiskelijoilla. (Ks. esim. Hwami, M. 2014, Education of the Peasantry in Zimbabwe as Internal Colonialism, Morreira, S. 2015, Steps Torwards Decolonial Higher Education in Southern Africa? Epistemic Disobedience in the Humanities.) Keskustelin aiheesta UNAM:in opiskelijan kanssa. Hän totesi, että monilla opiskelijoilla englannin kielen taso on matala, ja joskus voi käydä niin, ettei opiskelija ymmärrä luennolla yhtään mitään.
Kuuleman mukaan opiskelijat lukevat myös heikonlaisesti kurssimateriaaleja. Eräs paikallisista luennoitsijoista kysyi meiltä vaihto-oppilailta vinkkejä, kuinka hän voisi saada opiskelijat lukemaan. Pohdimme, että lukeminen voi tuntua opiskelijoista vaikealta, jos ei koskaan ole nähnyt omassa lähipiirissään ihmisten lukevan eikä itsellekään ole muodostunut tavaksi lukea. Namibiassa, kuten monissa muissakin Afrikan maissa, suullinen kulttuuri on kirjallista kultturia vahvempi. Toinen syy siihen, miksi opiskelijat eivät lue kurssimateriaaleja on yksinkertaisesti se, että kurssikirjoja on vain niukasti saatavilla – usein kirjastosta löytyy niitä vain yksi kappale.
UNAM:issa luennoilla keskustellaan enemmän kuin Helsingin yliopistossa. Näistä keskusteluista on jäänyt monia kommentteja mieleen. Erityisen hyvin mieleen ovat painuneet kommentit, jotka liittyvät taikauskoon ja länsivihaan. Kyse on tietysti vain yksittäisten äänekkäiden opiskelijoiden kommenteista, eivätkä edusta kaikkien opiskelijoiden mielipidettä.
Namibia on vahvasti uskonnollinen maa. On tavallista, että poliittisia mielipiteitä perustellaan sillä, mitä Raamatussa sanotaan. Esimerkiksi aborttia vastustetaan siksi, että se olisi Jumalan tahtoon puuttumista. Kristinuskon ohella perinteiset uskomukset elävät myös vahvoina. Ne ovat osa rikasta namibialaista kulttuuria ja niiden säilyminen on totta kai toivottavaa, mutta yliopistossa taikauskoon liittyvien argumenttien kuuleminen on huolestuttavaa. Kysymys kuuluu, osaavatko opiskelijat erottaa taikauskon ja tieteen toisistaan. Eräällä luennolla keskustelimme ilmastonmuutoksen aiheuttamasta lisääntyneestä kuivuudesta, ja luennoitsija kysyi, mitä meidän pitäisi tilanteelle tehdä. Yksi opiskelijoista totesi, että meidän pitää rukoilla Jumalalta lisää sadetta.
Eräällä luennolla kaksi sosiaalialan opiskelijaa repesivät totaalisesti, kun paikallinen opiskelija kertoi, että hänen kylässään ryhmä pieniä lapsia piti manata. Lapset hakkasivat päätään seinään, ja kyläläiset olivat varmoja, että paholainen oli ottanut heidät valtaansa. Vaihto-opiskelijoiden nauru loppui lyhyeen, kun he huomasivat, että muut kurssilaiset olivat ihan tosissaan manaamisen suhteen. Toisella kerralla paikallinen opiskelija selitti, että jos lapsi syntyy jalat ja pylly edellä, se näkee tulevaisuuteen.
Politiikan luennoilla opiskelijat ovat hyvin kriittisiä länttä kohtaan. Namibian historiaa leimaavat siirtomaa-ajan riisto ja sen jälkeinen taloudellinen riippuvuussuhde niin vahvemmasta Etelä-Afrikasta kuin Euroopan maistakin. Tämän vuoksi monet opiskelijat suhtautuvat kriittisesti länsimaalaisiin instituutioihin ja tapoihin tehdä asioita. Monien mielestä olisi tärkeää irtaantua länsimaalaisista järjestelmistä ja muodostaa oma afrikkalainen tapa hoitaa asioita.
Olen kuullut kommentteja, joissa esimerkiksi demokratia, ihmisoikeustuomioistuin, ilmastonmuutos, evoluutio, Maailmanpankki ja IMF, kapitalismi, neoliberalismi, yliopistot, kristinusko ja valtion hallintojärjestelmä on leimattu epätoivottaviksi länsimaalaisiksi keksinnöiksi. Muutamat opiskelijat tuntuivat myös helposti uskovan salaliittoteorioihin, joiden mukaan länsimaat tahallisesti pyrkivät pitämään Afrikan maat alikehittyneinä. Aluksi nämä keskustelut olivat mielenkiintoisia, mutta neljän kuukauden jälkeen kyseinen paatospuhe alkoi jo tuntua puuduttavalta.
Kaikista näistä kummallisuuksista ja haasteista huolimatta Namibiassa opiskelu on ollut todella mielenkiintoista ja opettavaista. On ollut hienoa tarkastella maailmanpolitiikkaa toiselta puolelta maapalloa, tutustua Afrikan maiden haasteisiin, Namibian historiaan ja sen vaikutuksiin nykypäivänä. Eteläisen Afrikan valtiot ovat nyt omassa mielessä piirtyneet selkeämmin kartalle. Olen oppinut asioita, jotka varmasti jäävät pitkäksi aikaa mieleen. Haasteiden kohtaaminen ei myöskään jää vain kauhistelun tasolle, vaan ne kannustavat pohtimaan niihin ratkaisuja: jos eurooppalainen yliopistomalli ei toimi täällä, niin millainen opetustyyli voisi tukea paremmin paikallisen kulttuurin vahvuuksia?
kimppu.com 