Teksti ja kuvat: Kimpun entinen päätoimittaja
Keskiviikkona 8.2.2017 olen kirjoittanut päiväkirjaani: ”Tällä hetkellä en ymmärrä yhtään, mitä tulin Namibiaan tekemään. Ihmiset tuijottavat ilkeästi käytävillä ja supisevat jotain saksalaisista ja valkoisista. Mitä järkeä tänne on tulla, jos sinua ei edes tänne haluta.”
Alussa kaikilla vaihto-opiskelijoilla oli samanlaisia kokemuksia. Ihmiset suhtautuivat hyvin varauksellisesti meitä kohtaan, koska olemme ”valkoisia”. Huomasimme, että Namibiassa ”mustat” ja ”valkoiset” erotetaan tiukasti toisistaan, ja tätä erottelua käytetään ihan yleisesti arkikielessä.
Keskustelin aiheesta erään paikallisen saksankielisen kanssa. Hän kertoi, että molemmin puolinen rasismi on tavallista Namibiassa. ”Mustat” eivät pidä ”valkoisista”, koska riiston historia on niin pitkä ja sosioekonomiset erot ovat vieläkin suuret. Monista ”valkoisista” hänen sanojensa mukaan taas tuntuu, että maa luovutettiin viholliselle, kun Namibia siirtyi ”valkoisten” vähemmistövallasta ”mustien” enemmistövaltaan.
Yksi UNAM:in opiskelijoista taas kokee, ettei ”mustien” asennetta ”valkoisia” kohtaan voida kuvata rasismiksi, vaan peloksi: ”Black people are afraid of white people because some of them are so messed up.”
Tämä on ollut ensimmäinen kerta elämässäni, kun olen kokenut rasismia itseäni kohtaan. Se on ollut erittäin mielenkiintoinen ja kasvattava kokemus. Turhauttavinta on ollut se, ettei sinua lähestytä yksilöllisenä ihmisenä, vaan jonkin ryhmän edustajana – ”valkoisena”.
Pahin rasismi kampuksella jostain syystä väheni ajan myötä. En ole ihan varma, alkoivatko ihmiset vain tottua meihin, vai tulimmeko jollain tavalla immuuneiksi rasismille. Mutta ainakin keittiöhenkilökunta ei enää vähän ajan kuluttua näyttänyt siltä kuin heistä olisi kuvottavaa tarjoilla meille ruokaa.
Onneksi olemme tavanneet myös paljon todella sydämellisiä paikallisia, joiden kanssa olemme päässeet tutustumaan Namibian parhaimpiin puoliin. Lisäksi ihmiset muuttuivat yleensä heti ystävällisemmiksi, kun he kuulivat, että ryhmämme koostui suomalaisista ja ruotsalaisista opiskelijoista.
Ajan myötä huomasimme, ettei rasismi rajaudu vain ”valkoisten” ja ”mustien” välille, vaan eri etnisten ryhmien väliset suhteetkin ovat jännitteisiä. Namibiassa on noin yksitoista eri etnistä ryhmää, joiden ryhmäidentiteetit ovat voimakkaat. Kun namibialaiset kimpaantuvat, he saattavat huutaa toisilleen ”senkin damara” tai ”senkin ovambo”. Eri ryhmät myös nimittävät toisiaan ristiin väkivaltaisiksi.
Kysyin yhdeltä UNAM:in opiskelijalta, miksi eri ryhmittymien välillä on jännitteitä. ”I don’t know. Maybe some of them think their culture is better”, hän arveli.
Toinen opiskelija perusteli jännitteitä sillä, että eri ryhmiin kuuluvilla ihmisillä on eri määrä valtaa ja mahdollisuuksia menestyä elämässään. Tämän vuoksi pienemmät etniset ryhmät eivät niin välitä ovamboista, jotka muodostavat Namibian suurimman etnisen ryhmän. Maan johtava puolueen SWAPO:nkin äänestäjistä suurin osa on ovamboja.
Yksi selitys etnisten ryhmittymien välisiin jännitteisin löytyy historiasta. Ennen siirtomaa-aikaa ryhmäidentiteetit eivät olleet niin tiukkarajaisia kuin tänä päivänä. Saksalaisten ja etelä-afrikkalaisten siirtomaaisäntien hallintatavat auttoivat etnisten identiteettien muodostumisessa.*
Esimerkiksi eri ryhmät määrättiin asumaan tietyille toisistaan erotetuille alueille. Näiltä alueilta ei saanut poistua, ellei ollut menossa töihin ”valkoisen” maatilalle tai kaivokseen. Lisäksi ryhmiä kohdeltiin eri tavalla. Joidenkin ryhmien kanssa saksalaiset tekivät yhteistyötä, kun taas toisten kanssa oli jatkuvia konflikteja.*
Namibiassa rasismin käsite on saanut aivan uudenlaisia merkityksiä. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että namibialaiset inhoavat kaikkia: ”valkoisia”, eurooppalaisia (erityisesti saksalaisia), yhdysvaltalaisia, kiinalaisia, japanilaisia, rikkaita, poliitikkoja, poliiseja, virkamiehiä, toisista Afrikan maista kotoisin olevia ja toisiin etnisiin ryhmiin kuuluvia namibialaisia.
Pohdin jopa, onko kyse lainkaan rasismista vai jostain ihan eri asiasta. Vaikkapa namibialaisesta mentaliteetista ja tavasta olla. Suomalaisiakin erehdytään pitämään töykeinä, koska olemme hiljaisia. Ehkä kyse ei ole rasismista, vaan yleisestä tavasta suhtautua ihmisiin ja kommunikoida toisten kanssa. Mutta tähän kysymykseen ei voi muu kuin namibialainen vastata.
* Wallace, M. & Kinahan, J. (2011) A History of Namibia: From the Beginning to 1990. C. Hurst & Co. & Jacana Media.
kimppu.com 