Aikamme ideaaliopiskelijalla on kädet täynnä töitä, opiskelua ja harrastuksia. Hänellä on paljon vapaa-aikaa, selvät tavoitteet uralle ja eettiset kulutustottumukset. Hän tietää olevansa syntynyt etuoikeutettuun maailmaan ja haluaa siksi antaa yhteiskunnalle takaisin. Sitten joskus.
Ensin on saatava ura aloilleen, ehkä asuntolaina ja arki paikoilleen. Sen jälkeen riittää aikaa hyväntekeväisyydelle. Hän tekee sen lahjoittamalla rahaa isolle järjestölle, joka vie yleishyödyllisiä tarpeita, koulutusta tai seksuaalikasvatusta jonkin kehittyvän maan syrjäseuduille.
“Miksi minä olen saanut niin paljon, mutta he niin vähän?” työelämään edennyt ideaaliopiskelija uumoilee painaessaan “lahjoita”-nappia monikansallisen yrityksen palkollisena. Silmissä siintää kuva nälkiintyneestä afrikkalaisesta lapsesta tai lukutaidottomasta afganistanilaistytöstä.
Teoksessa “Väkivalta” Slavoj Žižek avaa, kuinka rakenteellinen väkivalta yhteiskunnassamme on näkymätöntä. Näkymättömyyden illuusion rikkoo ainoastaan äkillinen väkivalta, joka poikkeaa räikeästi arjesta. Näemme äärimmäisen eriarvoisen maailman normaalina, jossa toisten hyvinvointi kustannetaan muiden kärsimyksellä. Ainoastaan silloin, kun kohtaamme uudenlaista väkivaltaa, ryhdymme pohtimaan sen syntyperiä.
Väkivallan kiertokulkua ei hetkessä pysäytetä, mutta Kimppu pureutuu sen vaiheisiin. Tulevana keväänä tarkastelemme muun muassa kehitysyhteistyöhön liittyviä harhakuvia, varainhankinnan eettisiä pulmia sekä moniäänistä taidetta. Globaali eriarvoisuus ja sen tuoma vastuu käsittää vaikeita, inhimillisiä teemoja, joita Kimppu yrittää tänäkin vuonna parhaansa mukaan avata.
Käydään kimppuun.
Johanna Metsänheimo
kimppu.com 