Noitatohtorin ja kylän vanhimpien opissa

Sadekaudella Kuva_ Kerttu Auvinen
Maa sadekaudella. Kuva: Kerttu Auvinen

Teksti: Katri Nyyssönen

Malawi on yksi maailman köyhimpiä maita. Se on sijalla 170 inhimillisen kehityksen indeksissä 188 maan joukossa. Jopa 83 % väestöstä asuu maaseudulla, syrjäisissä kylissä, joista on pitkä matka lähimpään kaupunkiin. Sillä, mitä kylissä tapahtuu, on siis suuri merkitys. Yksi ilmiö on chinamwali-leirit, joille lapsia lähetetään oppimaan perinteistä ja oikeanlaisesta elämäntavoista.

Leirejä on sekä tytöille että pojille, ja lapset menevät niille ensi kerran 7-8-vuoden ikäisinä. Lapsille opetetaan vanhimpien kunnioitusta sekä miten heidän tulee käyttäytyä yhteisössä tai vieraiden seurassa.

Poikien leireillä on myös toinen tärkeä tavoite, ympärileikkaus. Koska leirit pidetään luonnon keskellä, pojat eivät välttämättä saa tarvitsemaansa hoitoa ja voivat kuolla operaation jälkeisiin komplikaatioihin. Siksi hallitus ja kansalaisjärjestöt kampanjoivat sen puolesta, että ympärileikkaus ja toipuminen tapahtuisivat sairaalassa ja muu opettaminen perinteisesti syrjäseuduilla. Nykyään noin kolme neljästä pojasta tekeekin näin. Poikien leireillä heitä opettaa ”noitatohtori”, joka suojelee lapsia. Tyttöjen opettajina toimivat kylän vanhimmat. Koska leireille vaaditaan osallistumismaksu, niiden järjestäminen on joillekin voitokasta bisnestä.

Sateet vaikuttavat maanviljelykseen ja siten kylien elämään. Ennen sadekautta kaikki on kuivaa Kuva_ Katri Nyyssönen
Sateet vaikuttavat maanviljelykseen ja kylien arkeen. Ennen sadekautta maa on kuiva. Kuva: Kerttu Auvinen

Leirit liittyvät kulttuuriin, eivät uskontoon, ja niiden yleisyys vaihtelee alueittain. Kristityillä saattaa olla omia leirejään, varsinkin tytöille, mutta käytännössä niiden sisältö on sama kuin muissakin. Etelä-Malawissa yao- ja lomwe-heimojen keskuudessa leirit ovat hyvin yleisiä myös pojille. Muualla eteläisessä Malawissa leirejä järjestetään lähinnä tytöille. Pohjois-Malawissa vastaavaa ilmiötä ei ole. 

Leireillä lapsille kerrotaan myös murrosikään kuuluvista fyysistä muutoksista ja seksistä. Pääviesti on kuitenkin: ”Tulkaa kysymään uudestaan, kun olette vanhempia.” Tyttöjen saavuttaessa murrosiän heille kerrotaan, että nyt he voivat tulla raskaaksi ja kehotetaan välttämään seksiä. Toisaalta tytöille viestitään, että jos he eivät millään pysty hillitsemään itseään ja pidättäytymään, heidän tulisi käyttää ehkäisyä. Heitä kuitenkin varoitetaan, että miehet yrittävät huijata naisia ehkäisyn välttämisessä. Pojille puolestaan kerrotaan, että he voivat saattaa jonkun raskaaksi, joten on parempi käyttää ehkäisyä. Käytännössä ehkäisystä ja sukupuolitautien vaaroista ei kuitenkaan yhteisöissä puhuta paljon, mikä näkyy korkeana teiniraskauksien ja HIV-tartuntojen määränä. Uusien HIV-tartuntojen määrä on Malawissa laskenut koko 2000-luvun ajan, mutta niitä on vuosittain yhä noin 30 000.

Leirit ovat sosiaalisia kohtaamisia, joihin kuuluu paljon tanssia ja laulua. Siksi monet tulevat niille vuosi toisensa jälkeen. Leireillä onkin ensikertalaisten lisäksi myös vanhempia osallistujia, jotka pitävät huolta pienemmistä. He saavat leirin aikana tulla ja mennä miten tahtovat, toisin kuin nuoremmat, joiden täytyy pysyä leirillä, kunnes se on suoritettu loppuun. Leirin lopuksi järjestetään juhlat, joihin osallistuu koko yhteisö.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s