
Teksti: Jenni Heikkonen
Viisi vuotta sitten huhtikuun 28. päivä bangladeshilainen vaatetehdas tuhoutui. Yli tuhat ihmistä menehtyi ja yli kaksi tuhatta loukkaantui. Tämän päivän muistoksi on vietetty vaatevallankumousta, jota vietetään tänä vuonna 23 –28. huhtikuuta.
Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana Suomeen on syntynyt nelisenkymmentä kankaita teettävää yritystä. Käsityöt ja ompeluharrastus ovat nousseet uudestaan pinnalle ja muodostaneet uuden muoti-ilmiön. Digipainotekniikan kehittyminen on mahdollistanut myös pienempien kangaserien tilaamisen, joten kankaita ei enää tarvitse tilata kilometrikaupalla varastoon.
Yksi nopeasti nousseista pienistä yrityksistä on Jenni Salmisen ja Satu Kontisen omista unelmista alkunsa saanut Nuppu Print Company, joka suunnittelee kuoseja pohjoisen luonnon kukista ja kauneudesta. Heidän valikoimiinsa kuuluvat printtien ympärille syntyneet kangasmallistot, paperituotteet ja satunnaisesti myös valmisvaate-erät. Kontinen kuvittaa kaikki yrityksen printit Salmisen vastatessa käytännön asioiden hoitamisesta. Molemmat kertovat yhteistyön sujuvan loistavasti selkeän roolijaon ansiosta.
“Haluamme tehdä sellaisia kankaita, jotka ovat omastakin mielestämme ihania”, Kontinen sanoo ja kertoo pojan äitinä kaivanneensa iloa ja ihanuutta myös poikien vaatteisiin. “Yritämme tietysti suunnitella kuoseja, jotka sopivat kaikille.” Nupun kauniit kuosit käsinpiirrettyine printteineen ja melkein runollisine nimineen ovatkin helposti tunnistettavia. Yrityksen ajatuksena on suunnitella jokainen mallisto edellisten kausien printteihin sopivaksi, jotta vaatteiden yhdisteltävyys olisi helppoa ja elinkaari pidempi.
“Kuosien yhdistettävyys on ollut alusta asti keskeisenä ajatuksena”, Salminen sanoo.
Nuppu Print Companyssa ekologisuutta on mietitty kaikessa toiminnassa lähtien eurooppalaisista kangastehtaista, materiaalivalinnoista, muovittomista postipaketeista ja messuosastojen somistuksista. Jopa messuilla myytävien valmiiksi leikattujen kangaspalojen paperivyötteet kierrätetään esimerkiksi nukkekotikäyttöön. Yrityksessä ollaan tarkkoja brändistä ja kokonaiskokemuksesta, joka heidän kankaisiinsa ja paperituotteisiinsa liittyy.
Yrittäjät puhuvat paljon myös vastuullisesta kuluttamisesta ja siitä, kuinka alennuksettomuudelle heillä on tausta-ajatuksena se, etteivät ihmiset tekisi harkitsemattomia heräteostoksia. Myös pieni vaatetuotanto yrityksen omista kankaista ompelijan kanssa on tarkkaan harkittua. “Meidän ehdoton periaatteemme on, etteivät lapset ompele meidän kankaistamme”, Salminen painottaa lapsityövoiman käytön vastaisuuteen viitaten.

Vaikka Nuppu Print Company toisinaan tarjoaakin rajoitettuja valmisvaate-eriä esimerkiksi messumyyntiin, eivät he tietoisesti halua lähteä tuottamaan suuria vaatemallistoja. Määrämittaan leikatuilla paloilla ei ole palautusoikeutta, kun taas vaatteilla se on kuluttajansuojalain mukaan oltava. Käsityöläiset saavat toki asiakkaan tilauksesta ommella vaatteita yrityksen kankaista. Pienellä yrityksellä ei ole yksinkertaisesti varaa lähteä mukaan suurten verkkokauppojen palautuskulttuuriin. “Heräteostosten teko ja niiden palauttaminen on kaiken lisäksi epäekologista”, yrittäjät kertovat.
“Meillä ei yleensä ole messutarjouksia tai alennusmyyntejä”, Kontinen kertoo. Se on yrityksen keskeisiä tausta-ajatuksia vastuullisemman kuluttamisen ja myös brändin suojelemisen takia. “Ryppyiset kangaspakan alut ja -loput sekä muut pikkuvikaiset tuotteet pyrimme kyllä myymään ystävämyynneissä edulliseen hintaan”, Salminen jatkaa. Roskiin menevää kangashävikkiä tai -jätettä ei juuri synny, sillä edes ompelijan jäljiltä jäänyttä kangassilppua ei ole riittänyt esimerkiksi täyteaineeksi. Kankaita tilataankin maltillisia määriä, eikä niitä jätetä varastoon lepäämään. Salminen kertoo kirja-alalta tutun ”print on demand” -käsitteen tulleen käytännöksi myös tekstiilialalla.
Nupun kankaat painetaan portugalilaisessa kangastehtaassa. Salminen ja Kontinen halusivat valita tehtaan, joka toimittaa mahdollisimman tasalaatuisia kankaita mahdollisimman eettisesti. Luomukankaille on omat sertifikaattinsa, jotka todistavat tehtaan toimivan vastuullisesti esimerkiksi palkanmaksu- ja ympäristöasioissa. Tehtaalla on kankaiden turvallisuuden ja puhtauden takaava sertifikaatti, Öko-Tex, joka haetaan aina vuodeksi kerrallaan. “Pienenä yrityksenä täytyy vain uskoa tehtaiden sertifikaatteihin”, yrittäjät sanovat. “EU:n sisällä pitää voida luottaa siihen, että kaikkea valvotaan tiukasti.”

Viime aikoina ompelupiirejä puhuttanut kankaiden elastaanittomuuskin on huomioitu toiminnassa. Elastaani on joustavuutta lisäävä kuitu, jota käytetään Nuppu Print Companynkin trikoo- ja joustocollegekankaissa. Nuppu kuitenkin kannustaa asiakkaitaan kokeilemaan vaateompeluun muitakin kuin elastaania sisältäviä kankaita, ja erityisesti yrityksen ohut puuvilla on ollut mieleinen ompelumateriaali. Yrittäjät kuitenkin toteavat, ettei puuvillakaan ole ongelmatonta, eikä sitä ole tällä hetkellä helposti saatavilla luomulaatuisena lähinnä siksi, ettei sitä kysytä tarpeeksi tehtaalta. “Mieluiten siirtyisimme suoraan uusiin kuituihin, joita kehitetään koko ajan pinnan alla”, Salminen kertoo. Yrittäjät toivovat, että tekstiilialalla siirryttäisiin kokonaan uusiin menetelmiin ja otettaisiin elastaanin välttämistä suurempi harppaus ekologisempaan suuntaan.
Myös kankaiden sisältämät kemikaalit ja niiden ekologisuus ovat herättäneet keskustelua. Aikaisemmin tekstiilien ominaisuudet kestivät pidempään hyvinä esimerkiksi myrkkyjä sisältävien väri- ja käsittelymenetelmien vuoksi. Nykyään ajatellaan kuitenkin ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Käyttövaatteet eivät kestä ikuisesti, mutta Nuppu Print Companylla haluttaisiin vaatteen elinkaaresta mahdollisimman pitkä. “Me emme halua lähteä siihen, että myymme huonompia materiaaleja siksi, että ihmiset joutuisivat ostamaan uusia vaatteita koko ajan”, Salminen kiteyttää.