Miltä sinusta kuulostaisi juosta maraton maailman suljetuimmassa valtiossa? Ingrid Aalto, 28, toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja osallistui huhtikuun alussa Pohjois-Korean Pjongjangissa järjestettyyn juoksutapahtumaan − siitä huolimatta, että näki ennen matkaa toistuvasti Nälkäpeli-aiheisia painajaisia.
Teksti: Kirsikka Manninen
Ingridillä on omien sanojensa mukaan ollut jonkinasteinen pakkomielle Pohjois-Koreaa kohtaan jo kuusitoistavuotiaasta lähtien. Hän oli aikanaan kuullut tarinoita maailman suljetuimmasta valtiosta ystävältään, jonka innostamana alkoi onkia tietoa internetistä. Vuosia myöhemmin Ingrid alkoi puhua työkaverinsa kanssa Pohjois-Korean tilanteesta ja selvisi, että työkaverin mies oli Ingridin tavoin kiinnostunut maasta. Päähänpinttymä Pohjois-Koreasta levisi kaikkiin kolmeen. Kun Googlesta löytyi tieto Pjongjangissa järjestettävästä juoksutapahtumasta, oli homma selvä juoksua seitsemän vuotta aktiivisesti harrastaneelle ja puolimaratoneja monesti juosseelle naiselle.
“Veronpalautusrahat paloivat sinne”, Ingrid summaa hymyillen.
Ingridin lähipiiri vastusti aluksi matkaa, mutta heidän oli pakko totuttautua ajatukseen, sillä Ingrid on reissaajaluonne. Ingrid myöntää, että tällä kertaa häntä itseäänkin matka jännitti todella paljon.
“Olen tapaturma-altis ihminen. Sairastuin sikainfluenssaan asuessani Lontoossa, Balilla minua puri koira ja sain siellä loisia”, Ingrid luettelee.
Henkisesti Ingrid oli varautunut, että jotain ikävää saattaisi sattua myös Pohjois-Korean matkalla.
“Ajattelin kuitenkin, että tälle reissulle on pakko päästä. Vuonna 2016 vangitun yhdysvaltalaisopiskelijan kuoleman ja suurien talouspakotteiden jälkeen Pohjois-Korea on rauhoittunut jonkin verran, joten turistin kannalta oli oikea aika matkustaa.”
Vastoin odotusten, matka yhteen maailman vaarallisimmista maista oli Ingridille turvallinen kokemus. Hämminkejä ei syntynyt, ellei sitä lasketa, että maahan tullessa häneltä takavarikoitiin hetkeksi GoPro-kamera, tai kun hän kerran eksyi ryhmästä hetkeksi ja näki paikallisia lapsia leikkimässä leikkikentällä, mutta silloinkin hänelle huudettiin välittömästi, ettei sinne saa mennä ja lapsetkin tultiin hakemaan kentältä pois.
Vapaaseen internetiin ei Pohjois-Koreassa ole vieläkään asiattomilta pääsyä, mutta Ingridiä asia ei haitannut. Päinvastoin.
“Omalle luonteelle teki hyvää, ettei ollut mahdollisuutta mennä esimerkiksi Googleen hakemaan tietoa. Sosiaalista mediaakaan ei ehtinyt näin lyhyessä ajassa tulla ikävä.”
Pohjois-Koreassa turistia opastetaan vuorokaudet läpeensä
Kolmikko lensi Pjongjangiin Pekingin kautta. Pekingissä matkaseurueelle pidettiin kertaustunti asioista, joita Pohjois-Koreaan mielivän on syytä muistaa. Matkaajille opetettiin, miten sanomalehdet taitellaan oikein, ettei tule rypistäneeksi Kim Jong-unin tai entisten johtajien päitä. Erityisen tärkeänä jäi mieleen, että paikallisia, erityisesti oppaita, tulee huomioida omalla kunnioittavalla käyttäytymisellä.
Ryhmässä liikkuvalle turistille Pjongjang on turvallinen matkakohde, koska matkanteon vaiheet ja tapahtumat ovat tiukasti kontrolloituja ja valvottuja, mutta jos asiat eivät suju odotusten mukaisesti, ensimmäisinä joutuvat kärsimään paikalliset oppaat. Turistin huono tai epäkunnioittava käytös voikin ajaa oppaan ongelmiin.
“Toisin kuin suurin osa pohjoiskorealaisista, paikalliset oppaat puhuvat hyvin englantia. He ovat käyneet yliopiston, ovat uskollisia valtionjohdolle ja osa oli käynyt ulkomailla. Oppaiden kanssa juteltiin paljon ja he vaikuttivat tietävän maailman asioista”, Ingrid jatkaa.
Pjonjangissa ei näkynyt lintuja
Kolmikko majoittui muiden Koryo toursin juoksijoiden kanssa Yanggakdo-hotellissa, jonka viidennestä kerroksesta netti on pullollaan mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Hotellin hissistä ei esimerkiksi löydy nappia viidenteen kerrokseen. Käytävillä oli valvontakameroita ja turistien liikkumista hotellin pihalla valvottiin.
Ingridin mukaan Pjongjangissa tuntui siltä, että olisi matkustanut ajassa taaksepäin ainakin viisikymmentä vuotta. Kaduilla ei mainoksia näkynyt, mutta propagandajulisteita sitäkin enemmän. Talot olivat neuvostotyylisiä korkeita, kolkkoja kerrostaloja, joista monet oli maalattu värikkäiksi. Jos hotellien myymälöitä ei lasketa, kaupoissa oli myynnissä hyvin rajattu määrä elintarvikkeita. Monet vastaantulijat olivat laihoja, monien hampaat olivat huonossa kunnossa ja vanhoilla ihmisillä selät kyyryssä. Kouluvierailulla oppilaat esittivät matkaajille parhaat esitykset ja näytillä oli vain terveimmän näköisiä lapsia. Seinät olivat täynnä koreankielisiä propagandamaalauksia, joissa uhottiin Yhdysvaltojen tuhoa ja esiteltiin Pohjois-Korean upeaa, maapalloa kiertävää satelliittia.
Pjongjangissa ei näkynyt linnun lintua. Syynä saattaa olla se, että kaikki alueen linnut ovat päätyneet ihmisten ruoaksi tai sitten yksinkertaisesti linnuille ei riitä tarpeeksi ravintoa kaupungissa.
Reissun pelottavin hetki tapahtui Koryo toursin järjestämien juhlien jälkeisenä krapula-aamuna, kun Ingrid ei enää saanut unta. Hän avasi ikkunan hengittääkseen raikasta ilmaa. Ilma oli sinä aamuna niin poikkeuksellisen paksun sumun peitossa, ettei hän kirjaimellisesti nähnyt eteensä. Yhtäkkiä jostain raskaan sumupeitteen uumenista kuului ihmisten kauhunhuutoja, jotka loppuivat niin yhtäkkisesti kuin olivat alkaneetkin. Muutkin kuin Ingrid olivat kuulleet huudot, mutta kukaan ei osannut sanoa, mistä äänet olivat peräisin.
Onko eettisesti oikein matkustaa ydinohjuksilla uhkailevaan diktatuurivaltioon?
Moni tuttu kritisoi Ingridin päätöstä matkustaa Pohjois-Koreaan. Monet ajattelevat, ettei maata pitäisi tukea millään tasolla. Ingrid ei ihan ymmärrä kritiikkiä, vaikka ei tietenkään kannata diktatuuria tai ydinaseohjelmia.
“Monet sanovat, ettei Pohjois-Korea ole hyvä maa. No niin, mutta eipä ole Yhdysvallatkaan. Turistien suosimassa Dubaissa ihmisoikeuksien tilanne on todella huono. Kun lennät lentokoneella, saastutat maapalloa. Mikään ei ole oikein, jos näin asiaa ajattelee”, Ingrid huokaa.
“Haluan nähdä asian niin, että matkustamalla suljettuun maahan sitä voidaan pikkuhiljaa avata muulle maailmalle. Jos kukaan ei matkustaisi sinne, niin maa myös säilyisi sulkeutuneena. Haluankin omalta osaltani avartaa paikallisten maailmankuvaa.”
Joitain pieniä positiivisia seuraamuksia opastetulla turismilla on pohjoiskorealaisille ollut. Esimerkiksi maassa 1990-luvulta lähtien toiminut Koryo tours on saanut lisää toimintamahdollisuuksia kasvaneiden turistimäärien ja hyvien kokemusten myötä. Juoksutapahtumien lisäksi nyt myös edellä mainitut korealaiset “mass gamesit”, eli valtaisat joukkovoimistelu-/tanssitapahtumat on avattu muulle maailmalle.
Pohjois-Koreasta jäi Ingridille muistoksi paljon pohdittavaa, kasa propagandakirjoja, pohjoiskorealaista tupakkaa, liuta kysymyksiä ja ristiriitainen olo. “Kävimme Pohjois- ja Etelä-Korean rajalla, jota kutsutaan kuoleman rajaksi. Otimme pohjoiskorealaisten vartijoiden kanssa yhteiskuvia, juttelimme ja katsoimme jonkun matkan päässä edessä liehuvaa valtavaa Etelä-Korean lippua.” Tilanteessa oli jotain pysäyttävää.
Ingrid ei koe päässeensä Pohjois-Korean pintaa syvemmälle yhden vierailukerran perusteella. Hän haluaisikin käydä maassa vielä monta kertaa ja opetella ehkä korean kieltä. Tavoitteena on ensi kerralla juosta maassa ihan kokonainen maraton.
kimppu.com 