Mosambik-hanke: mutkia matkassa

Lapsia kotimatkalla Chamanculossa, Maputon kaupungissa


HYY:n Mosambik-tiimi suunnitteli vuonna 2018 Maputon nuoria voimaannuttavaa ja heidän elämäntaitojaan tukevaa kehitysyhteistyöhanketta Mosambikissa. Hankesuunnittelu on kieltämättä ollut opettavaista eikä kaikkea ole osattu aavistaa ennalta.

Teksti: Saana Raittila ja Suvi Tikka
Kuvat: Saana Raittila

Mosambikissa vanhempien viisautta pidetään arvossa. Vanhempi sukupolvi on valta-asemassa ja määrää paikallisissa yhteisöissä. Nuorten osuus väestöstä on kuitenkin nopeassa kasvussa: 29 miljoonan asukkaan väestöstä jo 45 prosenttia on alle 15-vuotiaita. Mosambik on yksi Afrikan köyhimpiä ja kasvuennusteiltaan synkimpiä maita, sekä yksi Suomen kanhdenvälisen kehitysyhteistyön kumppanimaista. Nuorten osallistumisen lisääminen yhteiskunnassa voisi olla avain Mosambikin kehitykseen.

Keväällä 2018 HYY:n kehitysyhteistyövaliokunnan yhteistyökumppaniksi löytyivät Lasten ja nuorten säätiö sekä paikallinen, koulutuksen kehittämiseen keskittynyt järjestö Associação Progresso. Hankkeen nimeksi tuli Todos JuntosKaikki yhdessä, ja hankkeen suunnittelu huipentui huhtikuussa hankesuunnittelumatkaan pääkaupunki Maputoon. Matkan kokemusten perusteella kirjoitettiin hanketukihakemus Suomen ulkoministeriölle. Hankkeen kohteeksi otettiin erityisesti koulun ulkopuolella olevat sekä vammaiset nuoret.

Ihmiset ovat kerääntyneet seuraamaan jalkapallo-ottelua yhdellä Chamanculon kentistä Maputon kaupungissa.

Maputon laitakaupungin nuoret osallistuivat innokkaina järjestämiimme työpajoihin. He kertoivat kokemuksistaan ja tulevaisuuden toiveistaan. Keskusteluissa nuorten kanssa nousi esille monia nuoria huolettavia ongelmia, kuten väkivalta asuinalueilla sekä koulutuksen ongelmat. Nuoret oppivat myös uutta paikallisen vammaisaktivistin opetuksessa. Monet kertoivat avoimesti, että heillä on vammaisia perheenjäseniä. Valtaosa vammaisista mosambiklaisista lapsista ja nuorista ei kuitenkaan osallistu kouluopetukseen. Työpajojen teemoina olivat lisäksi tyttöjen asema ja ympäristökysymykset, jotka ovat vammaisten oikeuksien ohella Suomen kehitysyhteistyön painopistealueita.

Nuorten kohtaaminen työpajoissa oli todella inspiroivaa ja erityinen kiitos menee vammaisjärjestön edustajille. Monet nuoret kommentoivat työpajojen lopuksi oppineensa paljon erityisesti vammaisuudesta, joten hankesuunnittelulla oli konkreettisia vaikutuksia nuorten elämään. Nuorten osallistuminen hankesuunnitteluun oli avainasemassa hankkeen tarkemmassa määrittelyssä.

Hankematka oli kahden viikon intensiivinen työrupeama, jonka aikana – Maputon ja Marracuenen työpajojen lisäksi – suunnittelimme hanketta ja päätimme sen yksityiskohdista Associação Progresson toimistolla. Yhteistyö järjestön kanssa on toiminut todella hyvin ja järjestö oli erittäin aktiivinen työpajojen järjestämisessä ja hankkeen suunnittelussa.

Manhiça, Maputon provinssi

Ahkera hankesuunnittelu tuotti tulosta: joulukuussa 2018 ulkoministeriö myönsi hankkeelle rahoituksen! ”Tämä oli paras joululahja”, Mosambik-tiimissä iloittiin. Summa oli kuitenkin vain noin puolet haetusta rahoituksesta, mutta kyllähän tällä pärjättäisiin, vai mitä? Alkuvuodesta 2019 kumppanimme Lasten ja nuorten säätiö päätyi kuitenkin jättäytymään hankkeesta, sillä he kokivat tuen olevan riittämätön hankkeen järkevään toteuttamiseen. Tämä tarkoitti sitä, ettemme voineet hyödyntää ulkoministeriön tukea, sillä se oli myönnetty yhteishankkeelle.

Me HYY:n kehitysyhteistyövaliokunnassa päätimme kuitenkin jatkaa vastaavan hankkeen toteuttamista pienemmässä mittakaavassa yhdessä Associação Progresson kanssa. HYY:n rahoituksella pyörivä neljä vuotta kestävä hanke aloitetaan loppukeväästä 2019. Vaikka rahoitus on merkittävästi pienempi, haluamme uskoa pienenkin hankkeen voimaan. Uudessa, pienemmässä hankkeessa keskitytään aiemman hankesuunnittelun yhteen osaan: tyttöjen sekä vammaisten lasten ja nuorten koulunkäynnin tukemiseen ja koulupudokkuuden ehkäisyyn.

Uusi hanke kohdistuu Mosambikin pääkaupungin Maputon sijaan Pohjois-Mosambikiin suureen Pemban kaupunkiin. Tyttöjen ja erityistuen tarpeessa olevien oppilaiden tukiopetusta aiotaan järjestää neljässä koulussa kymmenen koulutetun opettajan voimin. Arvioimme oppilasmäärän tulevan olemaan noin 250. Tukiopetukseen sisältyy osallistavaa ja gender-sensitiivistä opetusta, psykososiaalista tukea, sekä mahdollisuuksien mukaan myös ravitsemus- ja seksuaaliterveystietoa.

Mosambikissa on parannettu peruskoulutuksen saavutettavuutta siten, että yhä useampi lapsi ja nuori pääsee käymään koulua. Esimerkiksi Cabo Delgadon provinssissa on rakennettu yli 300 uutta peruskoulua vuosien 2011–2016 aikana. Koulutuksen tasossa on kuitenkin toivomisen varaa ja huono koulumenestys on Associação Progresson mukaan yksi merkittävimmistä koulupudokkuuteen johtavista tekijöistä. Muita syitä koulunkäynnin keskeytymiseen ovat tyttöjen osalta muun muassa varhaiset avioliitot ja varhaiset raskaudet. Vammaisten lasten ja nuorten koulunkäyntiä sen sijaan varjostavat yhteisöjen ja perheiden asenteet. Näihin ongelmiin pyrimme osaltamme pureutumaan hankkeen kautta.

Vaikka alkuperäinen Todos Juntos -hanke ei toteutunutkaan, hankematkan kokemukset ja hankehakemusta varten tehdyt suunnitelmat tukevat HYY:n uutta hanketta ja suunnittelu onkin käynnistetty nopeasti uudestaan. Mosambik-tiimin ja Progresson hanke-ehdotus toimitetaan lähipäivinä HYY:n hallituksen hyväksyttäväksi. Hankkeen järjestelyt alkavat toukokuussa ja itse oppitunnit aloitetaan heinäkuussa. Hankkeen etenemistä voi seurata HYY:n kehitysyhteisttyövaliokunnan sivuilla sekä sosiaalisen median kanavissa.

***

Maaliskuun puolivälissä Mosambikiin iski Idai-sykloni, joka on vaatinut yli 700 kuolonuhria. YK:n arvion mukaan myrsky vaikuttaa 1,85 ihmisen elämään Mosambikissa ja sen lähialueilla, sillä lähes miljoona ihmistä on menettänyt kotinsa ja monet ovat menettäneet elinkeinonsa. Globaali sosiaalityö ry:n keräykseen osallistumalla voit tukea avustustyötä Mosambikin katastrofialueilla.

Kerätyt varat ohjataan paikallisen voittoa tavoittelemattoman järjestön ADPE:n (Association for the Development and Promotion of Education Mozambique) avustustyöhön paikan päällä Keski-Mosambikissa. Varat käytetään perustarvikkeiden, kuten ruoan ja lääkkeiden sekä puhtaan veden jakeluun.
Lisää tietoa keräyksestä osoitteessa: https://www.facebook.com/GlobaaliSosiaalityoRy/?hc_location=ufi


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s