Milleniaalien mörkö: ilmastoahdistus

Kuva: Vincent Janssen (Pexels)

Teksti: Miina Noroila

Media pursuaa tällä hetkellä uutisista ilmastonmuutoksesta ja sen vastaisesta työstä – syksyn aikana on nähty muun muassa kohu Unicafén päätöksestä lopettaa naudanlihan tarjoilu ilmastovaikutusten vuoksi sekä kampanjointia kansalaisaloitteesta lentoveron säätämiseksi. On tarinoita, joista herää toivo paremmasta huomisesta (hox: Greta Thunberg ja ilmastolakkosukupolvi), mutta myös ahdistavia uutisia kuivuudesta ja kuumuudesta, jotka vaikuttavat jo nyt erityisesti globaalin etelän asukkaiden jokapäiväiseen elämään. Tuhot jatkavat etenemistään, mikäli päättäjät eivät tartu toimeen mahdollisimman pian. 

Myös HYY:n kestävän kehityksen viikolla tartuttiin ilmastoaiheeseen Climate Anxiety -dokumentti- ja keskusteluillassa. Kattosauna Sivistyksellä naposteltiin sateisena keskiviikkoiltana vegaanista piirasta ja katsottiin Carmen Baltzarin vaikuttava lyhytdokumentti ”Maailman onnellisin maa” (2018). Dokumentissa kolme suomalaista milleniaalia keskustelee kukin vuorollaan psykoterapeutin kanssa omasta ilmastoahdistuksestaan ja sen vaikutuksista elämäänsä. Haastateltavien huolenaiheena on muun muassa lasten saamisen eettisyys vääjäämättömän tuhon edessä, kokemus oman ilmastoaktivismin riittämättömyydestä sekä tuska ilmastonmuutosta edistävien toimien vaikutuksista Saamenmaahan. 

Baltzarin ote on arkinen, tarkkanäköinen ja herkkä. Elokuvan jälkeen yleisö hiljentyi vielä katsomaan Suomen ylioppilasliiton tuottamat kaksi videota, joissa guatemalalaiset Catalina ja Luis Leonel kertovat ilmastonmuutoksen aiheuttamista vaikutuksista elämäänsä. Kuivuus tekee maanviljelystä mahdotonta, eikä viranomaisista ole lainkaan apua ongelmien ratkaisussa. Kontrasti suomalaisten milleniaalien tuskailun ja guatemalalaisten nuorten välillä on ilmeinen – tuntuu luksukselta voida ahdistua ja pohtia kysymyksiä, jotka ovat itselle vasta pelkokuvia tulevasta, ei raskasta nykyhetkeä. 

Kuva: Markus Spiske (pexels)

Ilmastoahdistus ja tulevaisuudenpelko koskettavatkin varmasti suurinta osaa meistä yliopistokuplassa leijailevista nuorista aikuisista. Ensimmäinen omakohtainen muistoni ilmastoahdistuksesta juontaa jo viidentoista vuoden taakse. Muistan kymmenenvuotiaana itkeneeni lohduttomasti kissalakanoissani äitini kainalossa pelkojani iltaisin. Yksi suurimmista huolenaiheistani oli silloin kasvihuoneilmiöksi kutsututtu, pienen ihmisen mielelle täysin käsittämätön tulevaisuudessa siintävä ekokatastrofi. Joskus tekisi mieli edelleen käpertyä samaan sikiöasentoon itkemään huolta, kyvyttömyyttä ja epätietoisuutta ilmastoasioiden edessä. Onko millään, mitä yksilönä teen tai jätän tekemättä, lopulta väliä? Onko muiden kulutustottumusteni tarkkailu tekopyhää, kun kuitenkin itsekkyyttäni lennän vuosittain? Teenkö riittävästi, kun en ole Gretan aisaparina sättimässä maailman johtajia joka ikinen päivä? 

Ilmastoahdistus on osa laajempaa ilmiötä nimeltä ympäristöahdistus, jonka tematiikkaa on Suomessa käsitellyt erityisesti teologian tohtori ja tutkija Panu Pihkala. Pihkala tutkii ympäristöahdistuksen vaikutuksia kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin – ihminenhän on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, joten ahdistuksen ja masennuksen lisäksi huoli voi vaikuttaa välillisesti negatiivisesti niin yksilön fyysiseen terveyteen, kuin myös yhteisölliseen hyvinvointiin. Pihkalan ilmastoahdistustyössä on kuitenkin vahvasti läsnä myös toivon säilyttäminen ja ahdistukseen suhtautuminen rakentavasti. Toiminta ja erityisesti yhteisöllinen toiminta helpottavat ahdistusta, mutta myös tunteiden käsittelylle on annettava tilaa. Konkreettisten ilmastotekojen lisäksi keskustelu ja tilat, joissa voi jakaa kokemuksia, ovat rakentavia tapoja käsitellä ahdistusta ja kanavoida sitä hyödyllisempään käyttöön. 

Dokumenttielokuvaillassa puheeksi tulivat ilmastoahdistuskeskusteluryhmät, jotka kokoontuvat kerran kuukaudessa käsittelemään aihetta. Askeleen pidemmälle haluavalle ahdistujalle on tarjolla esimerkiksi alkuvuonna 2020 Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa alkava, Pihkalan opettama monitieteellinen kurssi ympäristöahdistuksesta. Ehkä minäkin voisin sikiöasennon sijaan käpertyä uuden vuosikymmenen koittaessa vertaistuen ihmeelliseen syleilyyn

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s