Matkakertomus: Inkerin kirkon vieraana

Teksti: Miikka Huuskonen

Sortavalan luterilaisella seurakunnalla sekä Inkerin kirkolla on kansallinen merkitys alueen inkeriläisille toimien suomen kielen ja kulttuurin kantajana. Inkerin kirkko syntyikin enemmän kansallisesta kuin uskonnollisesta heräämisestä ja yhteistyötä on tehty useiden suomalaisten toimijoiden kanssa vuosikymmenten ajan. Nykyään suomen puhujia on enää kourallinen ja yhteistyö suomalaisten kanssa on hiipunut. Miikka Huuskonen vieraili Inkerin kirkossa Herättäjä-Yhdistyksen kanssa.

Tammikuisena perjantaiaamuna kymmenen matkalaista on kokoontunut Allegro-junan laiturille Helsingissä. Viisi nousee vielä matkan varrelta kyytiin. Mukana on opiskelijoita, abiturientteja ja kaksi työntekijää Herättäjä-Yhdistyksestä, joka on järjestänyt matkan. Tarkoituksena on pitää Sortavalan luterilaisessa seurakunnassa nuortenilta ja musisoida sunnuntain jumalanpalveluksessa. Useimmat eivät ole koskaan käyneet Venäjällä. Jo ensimmäinen päivä romuttaa monia ennakkoluuloja: junat ovat moderneja ja aikataulussa, kaupassa voi maksaa kortilla, ihmiset ovat ystävällisiä ja kirkkosaliin laitetuissa pedeissä lämmin nukkua.

Seurakunta on osa Inkerin kirkkoa, jonka juuret juontavat 1600-luvulle. Tuolloin Suomenlahden pohjukka, Inkerinmaa, jäi Ruotsin haltuun, ja alue suomalaistui. Myöhempinä vuosisatoina inkeriläiset säilyttivät kielensä, kyläyhteisönsä ja luterilaisen uskonsa, vaikka valta oli venäläistä. Stalinin aikana kaikki suomalainen väestö siirrettiin pois Inkeristä, ja myös seurakuntien toiminta loppui. Hengellisen perinnön siirto jäi vuosikymmeniksi vanhojen naisten tehtäväksi.

Myöhempinä vuosisatoina inkeriläiset säilyttivät kielensä, kyläyhteisönsä ja luterilaisen uskonsa, vaikka valta oli venäläistä.

Ensimmäinen uusi seurakunta voitiin perustaa vasta vuonna 1970. Gorbatšovin aika seuraavalla vuosikymmenellä vapautti oloja ja vahvisti inkeriläisten kansallistunnetta, joka kanavoitui myös kirkkoon. Vuonna 1992 muodostettu Inkerin luterilainen kirkko syntyi siis enemmän kansallisesta kuin uskonnollisesta heräämisestä. Kirkosta haluttiin samanlainen suomen kielen ja kulttuurin kantaja, joka se oli ollut 1930-luvulle asti. Alusta alkaen todellisuutta on kuitenkin ollut, ettei nuori polvi osaa kunnolla suomea, ja inkeriläisten paluumuutto Suomeen söi nopeasti pohjan kirkon suomalaiselta identiteetiltä. Nykyinen Inkerin kirkko on jo venäläinen luterilainen kirkko, jossa kuitenkin käytetään monin paikoin myös suomea. Sortavalassa kieltä puhuu vain pappi ja muutama vanhus.

Inkerin luterilainen kirkko syntyi enemmän kansallisesta kuin uskonnollisesta heräämisestä. Kirkosta haluttiin samanlainen suomen kielen ja kulttuurin kantaja, joka se oli ollut 1930-luvulle asti.

Suomesta saatu apu oli ratkaisevassa asemassa Inkerin kirkon alkuvaiheessa. Kahden seurakunnan ja yhden papin yhteisö kasvoi nopeasti kymmenien seurakuntien kirkoksi. Avustustyötä väitöskirjassaan tutkiva TM Antti Luoma kertoo, että Suomesta oli ollut yhteyksiä inkeriläisseurakuntiin jo 1970-luvulla mutta laajamittainen Inkeri-innostus alkoi 1988, jolloin suomalaisten asema Venäjällä nousi julkisuuteen hiljaisten vuosikymmenten jälkeen. Alkuvaihe oli suorastaan kaoottinen. Seurakunnissa alkoi käydä sadoittain vierailijoita, jotka toivat mukanaan sekalaista materiaalista apua. Seurakunnilla ei kuitenkaan ollut resursseja avustusvyöryn hoitamiseen, ja valtaosa tavarasta saattoi päätyä mustaan pörssiin.

Suomesta saatu apu oli ratkaisevassa asemassa Inkerin kirkon alkuvaiheessa.

Pian sai alkunsa myös institutionaalinen apu, joka lähti paremmin inkeriläisten omista tarpeista. Kirkko oli köyhä, kasvava organisaatio ilman kokemusta. Niinpä apukin sai hyvin moninaisia muotoja. Kirkon ulkomaanapu aloitti projektin, jossa koulutettiin kirkolle työntekijöitä. Ensimmäinen piispa Leino Hassinen tuli Suomesta, sillä paikallisten joukossa ei vielä ollut sopivaa kokenutta henkilöä. Ruohonjuuritason innostus kanavoitiin ystävyysseurakuntasuhteiksi. Myös herätysliikkeet mobilisoivat ihmisiä. Inkeriin lähti vuosien ajan talkooryhmiä, jotka korjasivat ja rakensivat kirkkorakennuksia Inkerin kirkon käyttöön.

Suurin Inkerin innostus laantui jo 90-luvun lamaan. Matkamme järjestänyt körttiläisen herätysliikkeen järjestö Herättäjä-Yhdistys on ollut pitkäjänteisimpiä rakennustalkoolaisten, niin kutsuttujen kirveskristittyjen, lähettäjiä. Viime vuosina se on tukenut Sortavalan seurakuntaa myös lähettämällä opiskelijavapaaehtoisia auttamaan seurakuntatyössä. Yhdistyksen kansainvälisen työn sihteerin, pastori Leena Väyrynen-Sin, mukaan yhteistyön periaatteena on kunnioittaa vastaanottavan seurakunnan omia tarpeita ja toimia sen ehdoilla. Herättäjä-Yhdistys lähettää talkoolaisia, mutta paikalliset johtavat toimintaa.

Inkeriin lähti vuosien ajan talkooryhmiä, jotka korjasivat ja rakensivat kirkkorakennuksia Inkerin kirkon käyttöön.

Kielimuurin lisäksi Inkerin kirkon ja suomalaisten yhteistyötä on varjostanut viime vuosina kirkon konservatiivisuus. Se ei esimerkiksi tunne naisten pappeutta ja on ottanut kielteisen kannan homoseksuaalisuuteen. Jotkin suomalaiset seurakunnat ovat tästä syystä vähentäneet taloudellista tukeaan. Väyrynen-Si kertoo, että tilanne herättää Herättäjä-Yhdistyksessäkin ristiriitaisia tunteita, mutta yhteistyötä on haluttu jatkaa ja kunnioittaa Inkerin kirkkoa itsenäisenä toimijana, joka tekee omat ratkaisunsa. Maltillisten tahojen vetäytyminen voisi myös lisätä konservatiivisten yhteistyökumppaneiden vaikutusvaltaa. Antti Luoma huomauttaa, että konservatiivisuus on myös suojautumisstrategia. Kirkon on osoitettava valtiolle olevansa luonteeltaan venäläinen eikä ulkomailta ohjailtu organisaatio. Siksi sen on sopeuduttava myös valtion ja Venäjän ortodoksisen kirkon diskurssiin eettisissä kysymyksissä. Inkerin kirkko on onnistunut tässä pyrkimyksessä, ja sen asema on tällä hetkellä parempi kuin monilla muilla uskonnollisilla vähemmistöillä.

Mitä arvoa matkallamme sitten oli Inkerin kirkon kehittämisessä? Nuortenillan pidimme bibliodraama-menetelmällä, joka oli venäläisille uusi tuttavuus. Vielä tärkeämpää oli luoda rajan yli henkilökohtaisia suhteita ja karsia ennakkoluuloja. Ehkä suurin kehitys tapahtuikin siis suomalaisissa osanottajissa. Muutama meistä ainakin innostui palaamaan Sortavalaan ja jatkamaan suomalaisten työtä Inkerin kirkossa.

Viipurin Pietarin ja Paavalin kirkko

Inkerinsuomalaisuuteen on tänä keväänä harvinainen tilaisuus tutustua Kansallismuseon näyttelyssä Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset. Näyttely on esillä 19.4.2020 asti 1. kerroksen pop up -näyttelytilassa, vapaa pääsy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s