Huonot instituutiot ovat eriarvoisuuden kaivo

Teksti ja kuvat: Alva Grünthal

Matkustin tammikuussa Libanoniin, ja hankematkan kuumia puheenaiheita olivat paikalliset hallitus- ja talouskriisi. Lähtiessä mielessä pyöri ihmetys siitä, kuinka instituutioiden toimimattomuus kärjistää yhteiskunnallista eriarvoisuutta entisestään – valtiotason toimimattomuus heijastuu suoraan heikossa asemassa oleviin yksilöihin.

Muualle matkustaessaan tulee yleensä tietoiseksi asioista, joita omassa elämässään pitää itsestäänselvyyksinä. Itselleni esimerkiksi valtio ja muut korkean tason instituutiot ovat tällaisia huomaamattomia arkipäivän asioita – toimiva hallinto, instituutioiden olemassaolo ja luotettavuus ovat niin selkärangassa, ettei niistä tajua olla kiitollinen. Suomen poliittisiin kriiseihinkin saa hyvää perspektiiviä, kun näkee niitä jossain muualla.

Olin tammikuussa matkalla Libanonissa erään suomalaisen kansalaisjärjestön, Psykologien sosiaalinen vastuu ry:n, hanketyötä tekemässä. Järjestön päämäärä on pyrkiä lisäämään psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia eri ihmisryhmissä, ja päämäärää toteutetaan esimerkiksi erilaisten hankkeiden avulla. Libanonin–hankkeessa tuetaan palestiinalaisten ja muiden leireillä asuvien lasten ja heidän perheidensä arkea ja ympäristöä tarjoamalla erilaisia palveluita perheiden tarpeisiin.

Olin ollut hankkeen kautta Libanonissa kerran aikaisemminkin, joten hankkeeseen kuuluvat palestiinalaisleirit ja yhteistyökuviot olivat pintapuolisesti jo tuttuja. Kuten ensimmäisellä kerralla, leirit ja niiden olosuhteet pysäyttivät: palestiinalaisleireissä kujat ovat kapeita eikä auringonvalo yllä aina katutasolle asti, sähkö- ja vesijohdot risteilevät villisti ja järjestelemättömästi sekaisin keskenään ja kaiken sen keskellä asuu uskomaton määrä ihmisiä jatkuvassa epävarmuudessa tulevaisuudestaan. Tällä kertaa mieleen jäi kuitenkin erityisesti paikallisten toistuva ajankohtainen huoli siitä, että valtion tilanne on nyt hyvin kurja. Maa oli ollut tuolloin jo kolme kuukautta ilman hallitusta. Mielenosoitukset olivat rajuja. Meidänkin vierailumme aikana mieltä osoitettiin niin, että useita ihmisiä joutui sairaalaan.

Kyse mielenosoituksissa on ollut kansalaisten tyytymättömyydestä maan hallitusta kohtaan, joka on ollut kutakuinkin sama maan sisällissodasta lähtien 1990.

Kyse mielenosoituksissa on ollut kansalaisten tyytymättömyydestä maan hallitusta kohtaan, joka on ollut kutakuinkin sama maan sisällissodasta lähtien 1990. Hallinto on suuresti korruptoitunutta, ja maan toinen käytössä oleva valuutta, dollari, onkin kasautunut pitkälti rajatun piirin ja pankin sisälle. Paikallisella Libanonin liiralla on kova inflaatio ja rahan arvo jatkaa putoamistaan. Reissumme aikana mekin näimme pankkien rikottuja ikkunoita, kuulimme marssien ääniä ja ihmisten puheissa saimme kerta toisensa jälkeen kuulla, miten hallitus on pahassa kriisissä.

Heikoimmassa asemassa oleviin, eli esimerkiksi palestiinalaisleirien palestiinalaisiin ja syyrialaisiin, valtiotason ongelmat heijastuvat ensimmäisenä ja voimakkaimmin. Kaupoista häviävät asiakkaat, kaupat sulkevat ovensa, ja lopputuloksena leirien asukkailta loppuvat sekä rahat että auki olevat kaupat. Paikallisen yhteistyöjärjestömme johtaja sanoi, että ensimmäistä kertaa leireissä näkyy paitsi köyhyys, myös nälkä. Elämäntilanteita ja valtion tilannetta kuunnellessa pohdinkin paljon sitä, miten epäreilua kaikenlainen eriarvoisuus onkaan. Beirutissa esimerkiksi eri asuinalueet poikkeavat toisistaan vielä niin rajusti, että eriarvoisuus tuntuu oikein hyppivän silmille – jossain päin kaupunkia kaikki näyttää olevan varsin hyvin.

Maan toinen käytössä oleva valuutta, dollari, on kasautunut pitkälti rajatun piirin ja pankin sisälle. Paikallisella Libanonin liiralla on kova inflaatio ja rahan arvo jatkaa putoamistaan.

Reissun jäljiltä tuntuu konkretisoituvan ajatus siitä, että valtiotason on toimittava, jotta eriarvoisuus ei olisi niin valtavaa. Valtiotason ja esimerkiksi instituutioiden hataruus vaikuttaa aina yksilötasolla ja korostaa eriarvoisuutta, koska huonoimmassa asemassa oleviin se vaikuttaa eniten. Ratkaisu tuntuu yksiselitteiseltä: valtiotasoa ja instituutioita on vahvistettava, jotta yksilöillä olisi parempi olla.