Mosambik-hankkeen kevätkuulumiset

Mosambikissa useiden lasten koulunkäynti päättyy peruskoulun tasokokeeseen. HYYn kehitysyhteistyöhankkeella tuetaan koulun keskeyttämisen riskissä olevien tyttöjen ja vammaisten lasten koulunkäyntiä Pohjois-Mosambikissa.

Teksti: Saana Raittila ja Suvi Tikka
Kuvat: Saana Raittila

Vuoden 2020 alussa HYY ja paikallinen kansalaisjärjestö Associação PROGRESSO aloittivat pitkään suunnitellun kehitysyhteistyöhankkeen käytännön toteutuksen. Koronaviruksen aiheuttama tilanne on hidastanut hankkeen toteutusta, mutta keväällä on myös aloitettu isoja kokonaisuuksia ja saatettu loppuun useita tärkeitä vaiheita.

Suurin syy koulupudokkuuteen on usein huono koulumenestys ja erityistarpeisten lasten riittämätön tuki kouluissa.

HYYn hanke toteutetaan Cabo Delgadon provinssissa Pohjois-Mosambikissa, joka on yksi Mosambikin köyhimmistä alueista. Pohjois-Mosambikissa lapsiavioliitot ja varhaiset raskaudet ovat edelleen tavallisia. Suurin syy koulupudokkuuteen on usein kuitenkin huono koulumenestys ja erityistarpeisten lasten riittämätön tuki kouluissa. HYYn hankkeessa järjestetään tukiopetusta 250 tytölle ja vammaiselle lapselle neljällä eri koululla. Tukiopetuksessa kerrataan vaikeita oppiaineita, kuten matematiikkaa ja portugalia, jotka ovat monelle lapselle isoin haaste 5.- ja 7.-luokkalaisten tasokokeissa.

Hankkeella tavoitellaan myös laajempaa yhteiskunnallista vaikutusta muuttamalla valistustyöllä asenteita myönteisemmiksi vammaisten lasten koulunkäyntiä kohtaan.

Hankkeella tavoitellaan myös laajempaa yhteiskunnallista vaikutusta muuttamalla valistustyöllä asenteita myönteisemmiksi vammaisten lasten koulunkäyntiä kohtaan. Liikunta-, näkö- tai kuulovammaisten lasten koulunkäynti voi estyä esimerkiksi haasteellisen koulumatkan vuoksi tai koska koulusta puuttuvat tarvittavat apuvälineet. Yksi suurimmista ongelmista ovat kuitenkin negatiiviset asenteet. Tietoa lisäämällä voidaan vakuuttaa yhteisöjä siitä, että vammaisella lapsella on oikeus käydä koulua ja että tämän oikeuden toteutumiseksi on tehtävä erityisjärjestelyjä.

Kevään aikana hankkeelle on saatu alueen koulutusviranomaisen ja paikallisten johtajien hyväksyntä ja yhteinen toimintasuunnitelma on tehty. Hankkeeseen osallistuvat koulut sekä opettajat on valittu ja vammaisten lasten osuus koululaisista on kartoitettu. Seuraavaksi, kun koronan aiheuttamat kokoontumisrajoitukset poistuvat, järjestetään hankkeen opettajille kolmipäiväinen koulutus sukupuolisensitiivisistä ja erityisistä opetusmenetelmistä. Hankkeen ensimmäisiä vaikutuksia päästään arvioimaan vuoden päästä, kun seuraavat tasokokeet pidetään. Toivomme, että mahdollisimman moni hankkeen lapsista menestyy kokeessa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s