Patenttien tuolla puolen

Kuva: Juan Jose / Shutterstock

Teksti: Liisa Ilkka, molekyylibiologian ja neurotieteen opiskelija

Koronarajoitukset alkavat Euroopassa hellittää, mutta pandemia ei ole menossa minnekään. Suurin osa suomalaisista on saanut vähintään kaksi rokoteannosta, mutta moni globaalissa etelässä odottaa vielä ensimmäistään. Lupauksista huolimatta rokotelahjoitukset ovat jääneet auttamattoman vähäisiksi. Ratkaisuksi on esitetty patenttien avaamista. Kädenvääntö Intian ja Etelä-Afrikan aloitteesta on jatkunut yli vuoden.  

Immateriaalioikeuksia puolustavien tahojen mukaan patenteista luopuminen ei ratkaisisi ongelmaa. Toimivien ja turvallisten rokotteiden raaka-aineet ovat kalliita. Valmistaminen vaatii korkeatasoista osaamista sekä tiloja. Argumentti haastettiin ensimmäistä kertaa konkreettisesti, kun helmikuussa 2022 etelä- afrikkalainen laboratorio aloitti RNA- rokotetuotannon. Kehityksessään Afrigen Biologics & Vaccines yhtiön tutkijat käyttivät Modernan rokotteesta saatavilla olevia tiedonjyväsiä. Kotoperäinen valmistus näyttäisi siis olevan mahdollista myös Afrikassa. Lääkärit ilman rajoja arvioi, että ainakin seitsemällä mantereen valtiolla olisi tarvittavat edellytykset rokotteiden tuottamiseksi.  

Tilapäistä patenteista luopumista puoltavat jo useat valtiot, avustusjärjestöt ja tutkijat. Koronarokotteiden patenttien avaaminen saattaisi olla alkusysäys myös Afrikan runsaammalle lääketekniselle tuotannolle. Nature– lehden mukaan Afrikan kehityspankki on luvannut panostavansa lääketuotantoon tulevaisuudessa kolmella biljoonalla dollarilla. Se on suuri askel mantereelle, jonka tämänhetkisistä rokotteista lähes kaikki tuodaan sen ulkopuolelta.  

Keskustelu patenteista kulminoituu lopulta yhteisen hyvän suhteeseen markkinoihin ja valtioiden rajoihin. Kun rokotteet eivät ole hidastamassa taudin leviämistä, uusia virusmuunnoksia syntyy tehokkaasti. Se on riski rokottamattomille, pienituloisten valtioiden kansoille, mutta myös vauraimmille länsimaille. Globaalin liikkuvuuden aikakautena virusten leviäminen on väistämätöntä. Uhka realisoitui omikron- muunnoksen kautta. Uusi tautiaalto levisi hetkessä, vaikka moni oli jo ehtinyt huokaista helpotuksesta. Kokemus on saanut monet puolustamaan avoimia patentteja.

Rokotepatenttien vapauttaminen olisi ennen kaikkea poliittinen viesti hyvästä tahdosta. Seuraava kysymys kuitenkin on, onko se yksinään riittävä keino? Aikana, jona valtiot ja muut yritykset ovat venyneet poikkeuksellisiin ratkaisuihin, lääkeyhtiöt ovat vaurastuneet. Monet yritykset ovat jo siirtyneet rokotteista koronavirustartunnan hoidossa käytettäviin lääkkeisiin. Näiden lääkkeiden patentit ovat varmasti yhtä tiukasti varjeltuja. Kenties painostuksen tulisikin patenttien sijaan kohdistua teknologian ja konkreettisten resurssien jakamiseen.  

Lähteet: 

https://www.nature.com/articles/d41586-022-00293-2

https://laakaritilmanrajoja.fi/vaitteita-ja-faktaa-koronarokotteista/

https://www.afrigen.co.za

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s