Kehitysyhteistyössä tavoiteltiin utopiaa

Tansaniassa koettiin itsenäistymistä seuranneina vuosikymmeninä suuria mullistuksia. Väestö ja kaupungit kasvoivat nopeasti samalla, kun afrikkalainen sosialismi nosti päätään. Ratkaisuja haettiin suomalaisten voimin modernista aluesuunnittelusta.

Teksti ja kuvat: Essi Lamberg

Kaupungistumisen haasteet ja afrikkalainen sosialismi

On vuosi 1976. Suomen ulkoasiainministeriö on juuri antanut hyväksynnän tansanialaisen aluekehityshankkeen rahoittamiselle. Tansaniaan lähetetään suomalaisten asiantuntijoiden ryhmä, joukossaan arkkitehtejä, väestötieteilijöitä ja insinöörejä. Suomalaisten johdolla ryhdytään luomaan pohjaa neljästä läänistä koostuvan Uhuru Corridorin aluekokonaisuuden tulevalle kehitykselle. Tansanian väestö kasvaa nopeasti ja kiivas kaupungistuminen haastaa tansanialaista aluepolitiikkaa. Uhuru Corridorin kattamalle alueelle on hiljattain rakennettu koko maata halkova rautatie, ”Great Uhuru Railway”, jonka odotetaan lisäävän alueella sijaitsevien kaupunkikeskusten kasvupaineita. Tuoreen valtion talous perustuu pitkälti maanviljelyyn, eikä kaupunkiin muuttaminen aina tarjoa kansalaisille niitä mahdollisuuksia, joista he uneksivat. Erityisesti itsenäisen Tansanian ensimmäinen pääkaupunki Dar es Salaam kasvaa hallitsemattoman nopeasti ja synnyttää ympärilleen runsaasti ”epävirallista asutusta”, siis slummeja. Suomalaisten tehtävä on luoda suunnitelma, jonka avulla maaseudulta kaupunkeihin kohdistuva kiivas muuttoliike voitaisiin pitää hallinnassa.

Vuonna 1961 itsenäistynyttä Tansaniaa johdetaan aluekehityshankkeen aikana niin kutsutun ”afrikkalaisen sosialismin” eli Ujamaa-politiikan viitoittamana. Maata johtaa yksinpuolue Tanganyika African National Union (TANU), johon myös Tansanian ensimmäinen presidentti Julius Nyerere kuuluu. Vaikka swahilin sana ”ujamaa” käännetään usein sosialismiksi, Nyerere haluaa tietoisesti erottautua eurooppalaisen sosialismin perinnöstä ja kuvailee edustamaansa ajatusjärjestelmää yhteiskunnalliseksi utopiaksi. Ujamaa-politiikan tavoitteena on rakentaa Tansaniasta sosialistinen valtio, joka perustuisi maaseudun hyvinvointiin ja tasa-arvoisiin kyläyhteisöihin. Valtion politiikkaa määrittää kehitysapuriippuvuudesta irtautuminen ja omavaraisuuden tavoittelu, minkä nähdään olevan mahdollista ainoastaan maaseudun kehittämisen kautta agraaritalouteen perustuvassa valtiossa. Kaupunkien kasvua pyritään rajoittamaan ja maaseutua kehittämään niin kutsutuilla Ujamaa-kylillä, joita nouseekin aktiivisen politiikan myötä nopeasti eri puolille Tansaniaa.

Kahden maailman kohtaaminen – ja jotain yhteistä

Suomalaisten aloittaessa työskentelyn Tansaniassa vuonna 1976 suurin osa Tansanian väestöstä asuu jo Ujamaa-kylissä. Kylien sijoittelu ympäri maata tuntuu suomalaisista sattumanvaraiselta ja he kritisoivat maaseudun kehittämiseen liittyvää suunnitelmallisuuden puutetta. Uhuru Corridorin aluekehityshankkeen onkin tarkoitus toimia eräänlaisena pilottiprojektina ja antaa tansanialaisille työkaluja toimivien asutuskeskusten kehittämiseen. Tansanian hallituksella on kunnianhimoinen tavoite luoda vastaavanlainen aluesuunnitelma koko maahan suomalaistyön pohjalta. Tansanialaiset ovat kuitenkin käytännössä täysin riippuvaisia suomalaisesta asiantuntijuudesta, sillä maassa ei ole omasta takaa aluesuunnittelussa
tarvittavaa osaamista. Suomalaiset ryhtyvät tekemään työtään parasta osaamistaan mukaillen suomalaisia moderneja kaupunkisuunnitteluperiaatteita hyödyntäen.

Uhuru Corridorin suunnitteluprojektia pohjustaa siis kaksi hyvin erilaisissa konteksteissa kehittynyttä ajatusjärjestelmää. Yhdistäviä tekijöitä voidaan kuitenkin löytää. Ujamaata määrittävä utopian käsite löytyy eräässä mielessä myös suomalaisesta kaupunkisuunnittelusta, jonka perusta on syvällä eurooppalaisessa modernismissa. Utopian käsite liitetään eurooppalaisen kulttuurihistorian kontekstissa erityisesti modernismin ideologiseen viitekehykseen. Varsinkin modernismin kultakaudella 1930-luvulla ajateltiin, että moderni arkkitehtuuri voi konkreettisesti parantaa ihmisten elämänlaatua. Eurooppalaiset arkkitehdit loivat utopistisia kaupunkisuunnitelmia, joiden uskottiin kehittävän asukkaiden elämää terveellisemmäksi, tasa-arvoisemmaksi ja demokraattisemmaksi.

Arkkitehtuuri ja kaupunkihistoria kansallisen identiteetin peileinä

Uhuru Corridorin kehittämishanke on yksi monista esimerkeistä, jotka kertovat tarinaa 1960-luvulla itsenäistyneiden entisten siirtomaiden tavoista rakentaa kansallista identiteettiä. Moderni arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu olivat merkittävässä roolissa nuorissa valtioissa, jotka tarvitsivat itsenäisyytensä tueksi parlamenttitaloja, kirjastoja, kongressikeskuksia, yliopistoja ja stadioneja. Myös nopean väestönkasvun aiheuttamiin haasteisiin etsittiin usein ratkaisuja ulkomaalaisten arkkitehtien tuella.

Tarina ei kerro, miten suomalaisten 1970-luvulla tekemä aluesuunnitelma onnistui ohjaamaan paikallisten asutuskeskusten kehittymistä. Hankkeen päätyttyä suomalaiset palasivat kotimaahansa ja maaseudun kehittäminen jäi Tansanian viranomaisten harteille. Vuoteen 1985 mennessä Ujamaa oli tullut tiensä päähän ja maassa alettiin harjoittaa hyvin erilaista talouspolitiikkaa. Hetken aikaa Uhuru Corridorin kehityshankkeella oli kuitenkin hyvin konkreettinen rooli itsenäisen Tansanian rakentamisessa ja yhteisen utopian tavoittelussa. Maan halki kulkeva rautatie, ”Great Uhuru Railway”, henkii vielä nuoren valtion toiveikkuutta; swahilin sana ”uhuru” kääntyy englanniksi ”liberty”, eli vapaus.