Teksti: Alisa Ajomaa, Hanna Sainio, Mari Lakeus, Suvi Tikka ja Elina Karimaa

Uuden lukukauden alku on tuonut uusia tuulia myös HYYn kehitysyhteistyöhankkeeseen Mosambikissa. Projektin pitkäaikainen koordinaattori Saana Raittila siirtyi kesän lopussa muihin tehtäviin, ja hankkeen uutena koordinaattorina aloitti Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian opiskelija Mari Lakeus, joka on ollut Mosambikissa YK:n työharjoittelussa.
Mosambikissa siirryttiin elokuussa uuteen vaiheeseen koronatilanteessa, jonka johdosta yhteiskunnan instituutioita, kuten koulutuslaitoksia, alettiin asteittain avaamaan. Peruskoulut ovat kuitenkin näillä näkymin suljettuina vielä toistaiseksi. Vaikka koronaviruksen aiheuttama tilanne hidasti projektin etenemistä vuoden 2020 keväällä, on normaaliin työrytmiin alettu palaamaan syksyn lähestyessä.
”Kehitysyhteistyöhankkeessa järjestetään tukiopetusta 250 tytölle ja vammaiselle lapselle ja nuorelle neljässä koulussa Pohjois-Mosambikissa.”
HYYn kehitysyhteistyöhankkeessa järjestetään yhteistyössä paikallisen kansalaisjärjestön Associação PROGRESSON kanssa tukiopetusta 250 tytölle ja vammaiselle lapselle ja nuorelle neljässä koulussa Pohjois-Mosambikissa. Poikkeustilanteesta huolimatta paikallinen yhteistyökumppani on päässyt valmistelemaan pian alkavaa lukukautta, ja muun muassa tukiopetukseen osallistuvat oppilaat on valittu.

Sen lisäksi hankkeen yhteistyökumppaneille järjestettiin kuusipäiväinen koulutus syyskuussa Pemban kaupungissa. Koulutukseen osallistui 22 kansalaisjärjestöjen ja alueen opetushallinnon edustajaa, joista neljä oli naisia. Koulutuksen aikana osallistujat pääsivät tutustumaan syvällisesti vammaiskysymyksiin Mosambikissa. Koulutuksessa tarkasteltiin Mosambikin vammaisuuteen liittyvää lainsäädäntöä ja politiikkaa sekä yhteiskunnan eri toimijoiden tekemää vammaistyötä. Koulutettavat pääsivät myös opettelemaan pistekirjoitusta hauskoilla pienillä harjoituksilla.

”Suurimpia ongelmia ovat resurssien ja koulutuksen puute sekä yhteisöjen ennakkoluuloiset asenteet vammaisuutta kohtaan.”
Vammaisten tilanne on Mosambikissa hyvin haasteellinen. Suurimpia ongelmia ovat resurssien ja koulutuksen puute sekä yhteisöjen ennakkoluuloiset asenteet vammaisuutta kohtaan. Lisäksi rakennetun ympäristön esteettömyydessä ja palveluiden saavutettavuudessa on parannettavaa. Erityisen haasteellinen tilanne on maaseudulla, jossa vammaisille kohdistettuja palveluita, kuten lasten erityisopetusta, on vähän tai ei ollenkaan.
Mosambikissa on paljon kysyntää vammaisuuteen liittyvään erityisosaamiseen. Vammaisten lasten ja nuorten elämänlaadun parantamiseksi tarvitaan taloudellista ja sosiaalista tukea erityisesti koulutukseen ja työnhakuun, terveydenhoitoon, kuntoutukseen ja perheiden tukemiseen sekä suvaitsevan ilmapiirin luomiseen. Koulunkäyntiä voidaan edistää tukiopetuksella ja mukautetuilla koulujärjestelyillä, kannustuksella, osallistavalla dialogilla sekä esimerkiksi erilaisten pelien ja oppimiskilpailujen avulla.
”HYYn Mosambik-hanke pyrkii vaikuttamaan vammaisten lasten ja nuoren asemaan Pohjois-Mosambikissa.”
HYYn Mosambik-hanke pyrkii vaikuttamaan vammaisten lasten ja nuoren asemaan Pohjois-Mosambikissa. Seuraavaksi hankkeessa järjestetään koulutus, jossa opettajia perehdytetään erityistarpeisia lapsia tukeviin opetusmenetelmiin. Tukiopetustunnit on tarkoitus aloittaa heti, kun koulut aukeavat Mosambikissa uudestaan.
Olemme kiitollisia, että saamme tukea näin merkityksellistä työtä!