Hallituksen säästöt pistivät valiokunnan toiminnan uusiksi

Kimpun toimitus haastatteli kehitysyhteistyövaliokunnan vuoden 2015 puheenjohtajaa Hanna Rekolaa selvittääkseen, minkälaisia vaikutuksia kansalaisjärjestötuen leikkauksilla on HYYn tekemään kehitysyhteistyöhön. 

Teksti ja grafiikka: Oskari Ihalainen

Minkälaisia konkreettisia vaikutuksia säästöillä on kehitysyhteistyövaliokunnan toimintaan?

Kehitysyhteistyövaliokunta on viime vuonna valmistellut kahta uutta kehitysyhteistyöhanketta, yhtä Afrikkaan ja yhtä Aasiaan. Ennen leikkausuutisia valiokunnan vapaaehtoiset tekivät kovasti töitä hankkeiden suunnittelun ja hankehakemusten parissa. Kehitysyhteistyön määrärahojen hakukierroksen peruminen tarkoittaa sitä, että suurin osa tästä työstä menee hukkaan. Afrikkaan suunniteltu hanke ei ensi vuonna toteudu ja Aasian hanketta supistetaan selvästi. Lisäksi valiokunnan Kimppu-lehdelle ei saada seuraavalle vuodelle uutta rahoitusta.

Kuinka paljon Aasia-hankkeen budjetti pienenee hakukierroksen perumisen vuoksi?

Hakukierroksen vuoksi emme saa Ulkoministeriön hanketukea. Hankkeen toteuttaminen HYYn varoilla pienentää hankkeen budjettia viidesosaan alkuperäisestä suunnitelmasta.

Oskarin juttu
Suomen hallitus on leikkaamassa 330 miljoonaa kehitysyhteistyön määrärahoista vuonna 2016. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomi tulee jäämään kauas kansainvälisestä 0,7 %:n tavoitteesta.

Miten käy suunnitellulle hankkeelle Aasiassa, voidaanko se toteuttaa omavaraisesti?

Bangladesh-hankkeen toteutusta ollaan jatkamassa leikkauksista huolimatta. HYYn budjetin 0,7 %:n osuus mahdollistaa hankkeen toteuttamisen yhdellä alueella suunnitellun kolmen alueen sijasta. Tämän lisäksi joudutaan karsimaan jonkin verran hankkeen aktiviteeteista.

Miten säästöpäätökset ovat vaikuttaneet kehitysyhteistyövaliokunnan motivaatioon tai mielialaan?

Säästöt ovat herättäneet ennen kaikkea hämmennystä, sillä niistä on tullut varsin vähän tietoa kerralla. Kehitysyhteistyövaliokuntaan on liittynyt säästöistä huolimatta paljon uusia aktiiveja ja toiminta jatkuu motivoituneena ja positiivisin mielin.

Miten toiminta jatkuu säästöjen jälkeen?

Toiminta jatkuu aktiivisena leikkauksista huolimatta. Kimppu-lehti toteutaan jatkossa verkossa ja toiminnassa korostetaan enemmän vapaaehtoisten työpanosta. Uusi rahoitustilanne on kehitysyhteistyövaliokunnalle myös mahdollisuus oppia uutta ja muuttaa toimintaansa tilanteeseen sopivammaksi. Säästöt eivät ole HYYn kehitysyhteistyölle kuolinisku, mitä se voi olla monille muille pienille järjestöille ja ylioppilaskunnille. Toiminta jatkuu ensikin vuonna innolla ja isosti.

Lähteet:
http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?nodeid=49314 http://www.hs.fi/kotimaa/a1440134602821

 

Jätä kommentti