Teksti ja kuvat: Jenni Tuominen
Tyypillinen työpäivä täällä muistuttaa yllättävän paljon tyypillistä työpäivää Suomessa. Toimistolle tullaan, keitellään teet ja aletaan hommiin. Aivan kaikki ei kuitenkaan ole sitä, mihin on tottunut.
– Jokainen toimistokokous ja tapaaminen aloitetaan rukouksella. Muutenkin uskonto on vahvasti läsnä sambialaisten jokapäiväisessä elämässä. Jumalalta pyydetään apua tämän tästä. Jumalaa myös kiitetään aivan arkipäiväisistä asioista kuten sateesta tai onnistuneesta kokouksesta.
– Asiat eivät etene ollenkaan ja sitten yhtäkkiä asiat tapahtuvatkin uskomattomalla vauhdilla ja tehokkuudella. Esimerkkinä projektimme radio-ohjelmat (yksi keskeisistä aktiviteeteista projektissamme tänä vuonna ovat radio-ohjelmat, jotka toimivat tietoisuuden levittämisen välineenä): olin pari viikkoa sitten jo vähän huolissani, kun näitä pikkuisen myöhässä olevia radio-ohjelmia ei ollut vielä edes alettu suunnittelemaan. No, tulin pienen kaksipäiväisen loman jälkeen toimistolle ja minulle kerrottiin, että tänään mennään hakemaan radioasemilta tarjouspyynnöt. Ja nyt viikkoa myöhemmin ollaan lähetetty jo kolme tunnin mittaista keskusteluohjelmaa, joissa on ollut kaikissa eri vierailevat keskustelijat. Teemana viime viikon ohjelmissa oli lapsiavioliitot. Ohjelmat ovat olleet laadukkaita ja onnistuneet tavoittamaan paljon ihmisiä sekä herättämään keskustelua. Kaikki tämä kolmen päivän suunnittelun tuloksena, VAU!
– Päivä voi olla yllätyksiä täynnä – olen aikaisemmissa töissäni tottunut siihen, että varsinkin jos jonnekin mennään tai jostakin asiasta kokoustetaan, ehtii siihen valmistautua ainakin tunteja ellei päiviä. Täällä (en tiedä johtuuko kielimuurista vai mistä) välillä kerrotaan noin minuutti ennen lähtöä, että ”hei nyt mennään!”, tai oveen koputetaan ja sisään saapuu vieraita keskustelemaan milloin mistäkin asiasta. Joskus työpäivään on kuulunut myös kanojen hakeminen maatilalta ja niiden kanssa autossa vierekkäin istuminen… Hyvä puoli tässä on se, että oppii ainakin toimimaan aika spontaanisti.
– Loputon jutustelu on kiinteä osa lähes kaikkea. Ilman kuulumisten kyselyä, perheen voinnista tiedustelua ja muutamia muita tervehdyksiä ei ala täällä yksikään keskustelu tai puhelu. Tämän yritän itsekin pitää mielessä, mutta vielä välillä pääsee unohtumaan. Jutustella täytyy joka ikinen kerta, kun astuu kotoa ulos jonnekin. Aina on joku kyselemässä, että ”Muzungu, how are you?”. Tavallaan hauskaa, mutta välillä tuntuu turhalta, kun vastaus on aina, että hyvää kuuluu jne. …
– R-e-s-p-e-c-t! Sambiassa hierarkia ja hierarkiassa ylempänä olevien kunnioittaminen on aivan toisella tasolla kuin Suomessa. Kielen kohteliaisuusmuodot eivät ole valinnaisia kuten suomen kielessä teitittely, virkamiesten harjoittama pompottelu hyväksytään yleensä mukisematta ja joka kylää hallitsee oma pikku päällikkönsä, jolle kannetaan lahjuksia ja jonka edessä kumarrellaan. Myös kohteliaisuuskäynnit valtionhallinnon edustajien luona ovat lähes välttämättömiä muodollisuuksia. Ensimmäisenä työpäivänä vierailin provinssin ylimmän virkamiehen luona esittäytymässä. Myös kenttämatkoilla on käyty paikallisissa valtion virastoissa vierailuilla.
– On myös kaikenlaisia pieniä harmeja, jotka välillä vaikuttavat työntekoon kuten sähkökatkot ja netin pätkiminen. Sähkökatkoja on lähes joka päivä joko töissä tai kotona. Nyt tuntuu, että niihin on tullut jopa jonkinlainen rytmi, ja niitä osaa jo odottaa. Sähköt menevät suurin piirtein aina sillä sekunnilla, kun olen tullut töistä kotiin ja alan kokkailemaan.
Noin niin kuin muuten päiväni alkavat jo siinä kello neljä, kun naapurin kukko kiekuu. Viime aikoina päiviini on mahtunut töiden lisäksi ahkeraa muurahaisten karkottamista makuuhuoneesta, käärmeiden välttelyä kotipihalla, paikalliset reggaefestarit, miniloma Malawissa, viisuminhakureissu Lusakaan, kissan hautajaiset (nyyh), kukkuloilla kiipeilyä, kookospähkinöiden ja apinanleipäpuun hedelmien avaamisen harjoittelua, aivan liikaa tuoreilla maapähkinöillä herkuttelua, päivisin hikoilua ja öisin palelua (kyllä, Sambiaan on tullut talvi), kymmeniä nshima-annoksia, huippukivoja uusia tuttavuuksia, käsittämättömän kauniita auringonnousuja, -laskuja ja tähtitaivaita sekä monia muita toisinaan arkisia, mutta samalla ainutlaatuisia hetkiä.
Jenni kirjoittaa Kimppuun blogia Sambiasta, missä hän tekee vapaaehtoistyötä HYYn tukeman hankkeen parissa.
kimppu.com 