Mikä ihmeen Bangladesh-illallinen?

Teksti: Ella Lautaniemi
Kuvat: Heidi Kouvo

Kehitysyhteistyövaliokunta järjesti perjantaina 7. huhtikuuta Bangladesh-illallisen, jonka tuotoilla tuetaan HYY:n Bangladeshissa tekemää kehitysyhteistyötä. Tapahtuma kokosi Uudelle ylioppilastalolle viitisenkymmentä osallistujaa erilaisista opiskelu- ja kulttuuritaustoista. Joillekin osallistujille kehitysyhteistyövaliokunta oli entuudestaan tuttu, kun taas toiset olivat tulleet uteliaina kuulemaan lisää ylioppilaskunnan toiminnasta Bangladeshissa.

Dinner-152Dinner-190

Illallisen tarkoituksena olikin varainhankinnan lisäksi kertoa valiokunnan toiminnasta ja tutustua uusiin ihmisiin. Illan aikana esiteltiin HYY:n Bangladesh-hanketta, jonka tavoitteena on tukea kyläyhteisöjä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Hankkeeseen tutustuttiin yhteistyöjärjestömme BARCIKin kuvaamien videoiden kautta, joilla paikalliset kyläläiset kertovat millaista tukea ovat BARCIKilta saaneet.

Ilmastokestävyydestä kuultiin myös asiantuntijapuheenvuorot Taksvärkki ry:n Senja Väätäinen-Chimpukulta sekä Suomen Ympäristökeskuksen Mikael Hildéniltä. Väätäinen-Chimpuku korosti puheessaan paikallisen omistajuuden merkitystä ilmastokestävyyteen pyrkimisessä, kun taas Hildén pohti kestäviä toimintatapoja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

Dinner-62Dinner-105

Bangladeshilaisesta kulttuurista saatiin maistiaisia upeiden laulu- ja tanssiesitysten sekä hennatatuointien kautta. Illan päätteeksi jokaiselle tarjoutui myös mahdollisuus kokeilla itse bangladeshilaisen tanssin askeleita. Olennainen osa iltaa oli tietysti perinteisistä bangladeshilaisista herkuista koostunut kolmen ruokalajin menu, josta vastasi Bangladesh-hankkeen koordinaattori Tania Afrin yhdessä muiden valiokunnan aktiivien kanssa. Paljon kiitoksia saaneen menun mahdollistivat Jalotofun, Ruohonjuuren ja K-Supermarket Kaisaniemen sponsoroimat tuotteet.

Hymyistä päätellen sekä vieraat että järjestäjät vaikuttivat tyytyväisiltä tapahtumaan. Kehitysyhteistyövaliokunta onkin mielellään mukana tuomassa lisää rentoja mutta keskustelua herättäviä illanviettoja opiskelijamaailmaan myös tulevaisuudessa. Toivotamme kaikki tervetulleiksi tapahtumiimme myös jatkossa.

Dinner-169Dinner-155

 

Jos illallinen jäi välistä ja nyt harmittaa, ei syytä huoleen: torstaina 13.4. on jälleen mahdollista päästä maistelemaan bangladeshilaisia makuja Unicafen Bangladesh-päivän merkeissä! Jokaisesta myydystä Bangladesh-ateriasta lahjoitetaan 10 senttiä Bangladesh-hankkeelle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s