Teksti ja kuvat: Jenni Tuominen

Elokuussa pääsin taas kenttämatkoille (jee!) tapaamaan vapaaehtoisia ja keskustelemaan hankkeen etenemisestä ja haasteista. Tärkeässä roolissa tapaamisissa oli myös hankkeen toimintojen kestävyyden arviointi eli toiminnan jatkamisen mahdollisuus hankkeen loppumisen jälkeen.

Kaikki kolme matkaa menivät kaiken kaikkiaan hyvin, vaikka muutamia mutkia matkassa olikin, kuten auton hajoaminen ensimmäisellä matkalla Nyimbassa ja vuokra-auton juuttuminen hiekkaan Mambwessa. Matkapäivät olivat antoisia ja mielenkiintoisia, mutta myös yllättävän rankkoja. Oli kuitenkin hienoa päästä vielä tapaamaan hankkeen vapaaehtoisia ennen kotiinpaluutani (nyt on viimeinen viikko töissä meneillään!).

Yleisesti ottaen yhteisöfasilitaattorit ja SMAG-jäsenet tuntuvat olevan edelleen innostuneita työstään, ja kaikilla 13 alueella on saatu järjestettyä teatteriesityksiä ja keskusteluryhmiä. Toiset alueista ovat saaneet aikaiseksi enemmän kuin toiset, mutta kaikki tuntuivat olevan vakuuttuneita siitä, että loputkin aktiviteetit saadaan hoidettua syksyn aikana. Osa alueista on jo saavuttanut, ja jopa ylittänyt, vuoden tavoitteet.

Edellisessä kenttämatkakirjoituksessani kerroin haasteista, joita vapaaehtoiset kohtaavat työssään Sambian maaseudulla. Etäisyydet ovat pitkiä, ruokaa ei ole tarjota yleisölle, vaikka sitä odotetaan, ja sateet haittaavat liikkumista ja vähentävät yleisöä. Tällä vierailulla kävi ilmi, että haasteisiin kuuluvat myös keskinäiset koordinointiongelmat.

En tiennyt, että näinkin perustavanlaatuisten asioiden kuin suunnittelun ja keskinäisen viestinnän kanssa ollaan välillä melko hukassa. Vapaaehtoisilla ei tunnu olevan ongelmia näyttelemisessä ja keskustelemisessa vaan juuri käytännön järjestelyissä kuten aikatauluttamisessa, keskinäisessä kommunikoinnissa, raportoinnissa, raporttien lähettämisessä ja ylipäätään sellaisessa järjestelmällisessä toiminnassa.

Vaikka vapaaehtoisille järjestetyissä koulutuksissa näitäkin asioita käsiteltiin, vastaisuudessa ne vaatisivat ehkä vielä syvempää käsittelyä. Erityisesti siksi koska on tiedossa, että aikataulutus ja suunnitelmallisuus eivät ole ehkä sambialaisten vahvuuksia. Myös sellaiset yllättävät asiat kuin kylissä liikkuvat hyeenat ja leijonat aiheuttavat hankaluuksia toiminnalle…

Viimeiset vierailut kyliin ovat nyt takana. Ehdottomasti antoisimpia työpäiviäni EPWDA:ssa ovat olleet nämä vierailut. On uskomatonta, miten paljon muutamassa päivässä voi oppia ja kokea. Uskon myös, että kylissä vietetty aika on ollut erityisen tärkeää kehitysmaiden ihmisten – ja erityisesti tietenkin sambialaisten ihmisten – elämäntavan ymmärtämisessä. Suurin osa väestöstä täällä asuu maaseudulla, ja vaikkei esimerkiksi Chipata mikään iso ja kovin kehittynyt kaupunki olekaan, on maaseutujen elämä aivan toisenlaista kaupunkiin verrattuna.

Vaikka busseja Sambiassa kulkeekin runsaasti, suuri osa kylistä ei ole bussireittien (hyvä jos teidenkään) varrella. Ja autoja kyläläiset eivät yleensä omista. Jo pelkästään siis liikkumisessa kohtaa aivan eri haasteita kuin kaupungeissa.

Tämä auttaa ymmärtämään esimerkiksi sitä, miksi raporttien toimittaminen EPWDA:lle on joskus hankalaa. Ja postihan ei siis kulje eikä nettiä ole. Monella alueella ei pysty edes soittamaan puhelimella. Tämä puolestaan selittää kommunikointivaikeuksia. Ongelmien taustalla olevia syitä vierailut ovat avanneet, nyt tarvittaisiin enää vain niitä ratkaisuja. Näitä yritimmekin yhdessä vapaaehtoisten kanssa tapaamisissamme pohtia.

Oli kuitenkin ilahduttavaa kuulla, miten sitoutuneita vapaaehtoiset ovat edelleen työhönsä. Heille kaikille tuntui olevan päivänselvää, että jatkavat työtään hankkeen loputtuakin. On hienoa, että vapaaehtoiset kokevat, että heidän työnsä on tärkeää ja merkityksellistä heidän omille kyläyhteisöilleen eli heille itselleen. Tämä tuntui olevan suurin kannustin jatkaa toimintaa. He näkevät edelleen ongelmia ja epäkohtia yhteisöissään. He tuntevat vastuuta kanssaihmisistään, ja nyt kun heidät on koulutettu tähän työhön, jatkaminen on itsestään selvää. Näihin tunnelmiin on – olemassa olevista haasteista huolimatta – siis ilo lopetella töitä EPWDA:ssa.

Jenni kirjoittaa Kimppuun blogia Sambiasta, missä hän tekee vapaaehtoistyötä HYYn tukeman hankkeen parissa.